Jätevesipumppaamoa uusitaan Linnasuolla
Imatran veden tavoitteena on uusia yksi pumppaamo vuodessa. Ensi vuonna saneerataan Rajapatsaan pumppaamo.
Imatran veden tavoitteena on uusia yksi pumppaamo vuodessa. Ensi vuonna saneerataan Rajapatsaan pumppaamo.
Silta on suunniteltu jalankulkijoille ja pyöräilijöille.
Ponttoonisillat soveltuisivat konsulttiselvityksen mukaan parhaiten Malonsaareen, Mikonsaareen ja Haapasaaren virkistyskäytön tarpeisiin.
Arvoisa Saimaan Tukipalvelut Oy:n asiakas: Saimaan Tukipalvelut Oy toteuttaa ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyn marraskuun 2021 aikana.
Ensi vuoden talousarvioesitys sorvattiin neljännessä käsittelyssä.
Noin kilometrin mittainen lisälenkki avataan hiihtäjille loppuviikolla.
Stadionin alueella tehtävien huoltotöiden ajaksi latu katkaistaan sakkoringin kohdalta 5.11.2021 kello 11-16. Lunta lisätään alueille, joista
Erä- ja luontokulttuurimuseo nytkähti merkittävän askeleen eteenpäin, kun Imatralla perustettiin Suomen Erämuseosäätiö.
Poikkeavat liikennejärjestelyt tulevat jatkumaan toukokuuhun 2022.
Seinän halkeama on paikattu.
Myytäväksi suunnitellaan Linnalan kentän päädyssä olevaa liiketonttia, joka on jo valmiiksi kiinnostanut ostajia.
Haastatteluryhmä tenttasi seitsemää hakijaa tänään.
Kaikki kaupunkilaiset pääsevät ottamaan kantaa keskusta-alueen muuttuvaan asemakaavaan myöhemmin verkkokyselyssä.
Imatran kaupunginhallitus päätti jatkaa ensi vuoden talousarvion valmistelua vielä ensi maanantaina. Neljänteen käsittelyyn päädyttiin, jotta voidaan
Myös Teppanalan vanhan koulun liikuntasali puretaan syksyn aikana.
Rakennustöillä ei ole vaikutusta koulukeskuksen liikenteeseen.
Vesinäytteet valmistuivat.
Sulku johtuu hidasteen muutostöistä.