

Walkers on Aseman Lapset ry:ssä kehitetty nuorisotyön muoto, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten nuorille antamaan aikaan ja läsnäoloon.
Toiminnan tarkoituksena on edistää nuorten itsenäistymistä ja kasvamista vastuullisiksi aikuisiksi. Toiminta on ennaltaehkäisevää nuorisotyötä, jossa innostetaan tavallisia aikuisia vapaaehtoistyöntekijöiksi.
Walkersissa vapaaehtoiset aikuiset ovat koko toiminnan ydin, koska toiminta perustuu aikuisten ja nuorten luontevaan ja turvalliseen vuorovaikutussuhteeseen.
Walkersissa panostetaan nuorten laadukkaisiin ja kiireettömiin kohtaamisiin. Toiminnassa mukana olevat aikuiset ovat nuorten puolella ja nuoria varten. Walkersissa meillä on unelma nuorisoystävällisestä yhteiskunnasta. Nyt myös Imatralla!
Walkers-toiminta käynnistyi Imatralla maaliskuussa 2023. Toiminnan järjestäjinä ovat Imatran kaupunki, Imatran seurakunta sekä koulutetut vapaaehtoiset aikuiset.
Liikkuvaa nuorisotyötä kokeiltiin nuorisotyöntekijöiden toimesta syksyllä 2022 Walkers auto-jakson merkeissä.
Kokeilujakson perusteella toiminta päätettiin vakinaistaa pidempiaikaiseksi osaksi Imatralla tehtävää moniammatillista nuorisotyötä. Toimintaa varten hankittiin matkailuauto, joka muutettiin Walkers-autoksi (lempinimeltään Wauto), joka palvelee jatkossakin nuorten matalan kynnyksen kohtaamispaikkana.
Aikataulut päivitetään Instagramiin viikon alussa: walkersimatra.
Walkers Imatra etsii toimintaansa mukaan vapaaehtoisia aikuisia. Lisätietoja: www.walkers.fi/wapariksi.