Oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja musiikkiopiston sen hetkisten resurssien mukaisesti. Tieto oppilaspaikasta tulee kesäkuun loppuun mennessä kaikille hakijoille.
Varhaiskasvatuksen ryhmiin voivat uudet opiskelijat hakeutua koko lukuvuoden ajan. Oppilaspaikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä niin kauan, kuin ryhmissä tilaa riittää.
Avoimelle linjalle voi niin ikään hakeutua koko lukuvuoden ajan sähköisen hakulomakkeen kautta.
Hakeutuminen musiikkiopistoon tapahtuu pääsääntöisesti sähköisen hakulomakkeen kautta, mutta voit ottaa hakuasioissa yhteyttä myös toimistoon (p. 020 617 6622, musiikkiopistoimatra.fi) tai apulaisrehtoriin (p.020 617 6624, anna-mari.sopanen
imatra.fi.
Musiikkiopistolta voi tiedustella vapaita perusopintojen oppilaspaikkoja ympäri vuoden. Ota tällöin yhteyttä musiikkiopiston apulaisrehtoriin.
PERUSOPINNOT
Perusopintoja suorittavat oppilaat käyvät viikoittain oman soittimensa yksityistunneilla. Sen lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluvat yhteismusisointiharjoitukset sekä musiikin perusteiden tunnit – selkokielellä siis teoria-aineet. Aivan opintojen alussa ei kuitenkaan tarvitse vielä ihan kaikkea aloittaa. Soittaminen, siinä edistyminen ja siitä nauttiminen ovat tärkeysjärjestyksessä ykkösenä! Oma soitonopettaja toimii henkilökohtaisena opinto-ohjaajana musiikkiopinnoissa. Opettaja ohjaa oppilaan sopiviin yhteismusisointi- sekä mupe-ryhmiin.
Perusopinnot ja niitä seuraavat syventävät opinnot antavat valmiudet lähteä vaikka musiikin ammattiopintoihin. Tarkoitus ei kuitenkaan suinkaan ole leipoa kaikista oppilaistamme ammattimuusikoita, vaan antaa heille pitkäikäinen, hyvinvointia edistävä ja iloa tuottava musiikkisuhde.
Perusopintoihin voivat hakea lapset ja nuoret, joiden kotikunta on Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi tai Parikkala.
Musiikkiopistoon hakeutuvat haastatellaan soitintoiveiden sekä soittimen sopivuuden kartoitusta varten. Mikäli hakija on valittu musiikkiluokalle, saa hän automaattisesti oppilaspaikan myös musiikkiopistosta. Myös nämä hakijat haastatellaan sopivan soittimen kartoittamiseksi.
Musiikkiopiston soitinvaihtoehdot (muutokset mahdollisia):
Puupuhaltimet: poikkihuilu, klarinetti, saksofoni
Vaskipuhaltimet: kornetti, trumpetti, käyrätorvi, alttotorvi, baritonitorvi, tenoritorvi, vetopasuuna, tuuba
Jousisoittimet: viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso
Muut: sähkökitara, sähköbasso, piano, kitara, lyömäsoittimet, kantele, harmonikka, pop/jazz-laulu
Huom! Pop/jazz-laulua voivat hakea opiskelemaan 12v. ja sitä vanhemmat.
Hakuvaiheessa ei vielä välttämättä tarvitse tietää, mikä soitin olisi se ehdoton ykkönen. Soitintoiveet kartoitetaan haastattelussa, johon varataan henkilökohtainen aika hakulomaketta täytettäessä.
VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS
Musiikkiopiston varhaiskasvatuksen ryhmistä löytyy jokaiselle jotakin! Sopivia ryhmiä löytyy runsaasti vauvaikäisistä 6-vuotiaisiin. Aivan pienimmät lapset käyvät tunneilla vanhemman kanssa tai sitten perhe voi tulla yhdessä perhemuskariin. Lue lisää ryhmistämme alla olevasta linkistä:
AVOIN LINJA
Avoimelle linjalle ovat tervetulleita kaikki halukkaat soittamisesta kiinnostuneet! Oppilaspaikkoja myönnetään halukkaille opettajien aikataulujen mukaan. Lue lisää avoimen linjan opinnoista alla olevasta linkistä: