

Imatralla voi harrastaa kalastusta monipuolisesti; pilkkien virtaavan veden äärellä, onkien rantatörmältä, virvelöiden veneestä, lipoten laiturilta, vertikaalijigaten tai harppuunakalastuksella. Suomen virtaavin joki, Vuoksi, on merkittävä kalastusvesi ja elämys niin perhokalastajille, uistimensoutajille ja syysöiden tuulastajille kuin perheen pienimmille kalastajille.
Imatralla voi kalastaa myös Saimaalla ja Immalanjärvellä.
Kalastusmatkailuyritykset tavoitat tästä
Kalastusmatkailulla on pitkät perinteet Imatralla Ensimmäiset tarinat Vuoksi-joen runsaista ja kookkaista lohista kantautuvat jo 1830- luvun alkupuolelta. Englantilaiset urheilukalastajat olivat hurmaantuneita Vuoksen maisemista ja valtoimenaan ilmaan loikanneista lohista.
Kalastusmatkailun kulta-aikaa Vuoksella kesti aina 1920-luvulle saakka. Sen jälkeen alkoi Suomen voimakas teollistuminen. Tehtaat tarvitsivat paljon energiaa, ja siksi kuuluisiin lohijokiin rakennettiin voimalaitoksia. Näin tapahtui myös Vuoksella, ja tämä johti kalakantojen taantumiseen.
Onneksemme luonto osaa sopeutua vallitseviin olosuhteisiin ja Vuoksen kalakannat alkoivat elpyä; Vuoksesta alkoi taas saada saalista, myös lohikalaa, jota kulkeutui voimalaitosten läpi alavirtaan ja uusia paikallisesti lisääntyviä lohikalakantoja alkoi muodostua. Lohikalakantojen runsastumista edesauttoi myös 1980-luvun lopulla alkanut istutustoiminta. Näillä tekijöillä on merkitys Vuoksen palautumisessa taas kaikkien tuntemaksi lohijoeksi.