

Varhaiskasvatuksessa olevat lapset sijoittuvat pääsääntöisesti oman asuinalueensa lähipäiväkotiin tai perhepäivähoitoon. Esiopetus toteutuu asuinalueille Kosken, Mansikkalan tai Vuoksenniskan koulukeskuksessa.
Varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja esiopetusryhmissä työskentelee varhaiskasvatuksen erityisopettajia (veot) omilla alueillaan. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja konsultoi henkilöstöä lapsen kehitykseen ja oppimiseen liittyvissä asioissa sekä työskentelee tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan lapsiryhmissä.
Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lapsi saa kolmitasoisen tuen mukaisesti yleistä, tehostettua tai erityistä tukea.
Yleinen tuki kuuluu kaikille. Se on ensimmäinen keino vastata tuen tarpeeseen. Tämä tarkoittaa yleensä yksittäisiä pedagogisia ratkaisuja sekä lyhytkestoisia ohjaus- ja tukitoimia.
Tehostettua tukea lapsi saa, jos tuen tarve on säännöllinen tai hän tarvitsee useita tuen muotoja samanaikaisesti. Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden tuen tarve on yksilöllinen, kokoaikainen ja jatkuva.
Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa lapselle voidaan antaa tukea monin tavoin. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen työtapoja ja oppimisympäristöjä muunnellaan lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Tuki voi sisältää pedagogisia, rakenteellisia ja hoidollisia tukimuotoja. Tuki järjestetään varhaiskasvatuksen opettajan ja muun henkilöstön yhteistyössä ja kaikki tiimin jäsenet sitoutuvat tuen antamiseen. Joustavia ryhmäavustajapalveluja pyritään kohdentamaan lapsiryhmiin lasten tuen tarpeet huomioiden.
Kaikilla tuen tasoilla pedagogiikka pohjautuu laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen, joka on perusta lapsen kehitykselle, oppimiselle ja hyvinvoinnille. Tavoitteet ja tukitoimet kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan tai esiopetuksen oppimissuunnitelmaan.