Kuva

Tällä sivustolla esitellään kaupungin yhtiöt, niiden hallitusten kokoonpanot ja kokoustiedotteet sekä tilinpäätöstiivistelmät. Kokoustiedotteiden sekä talouteen liittyvien raporttien julkaiseminen aloitettiin uudistetun konserniohjeen mukaisesti 1.1.2018.
Imatran kaupungin yhtiöiden esittelyyn pääsee klikkaamalla vasemmalla palkissa olevaa yhtiön nimeä. Sen alla on kullekin yhtiölle alavalikot, joiden kautta pääsee esimerkiksi kokoustiedotteisiin.
Oheisessa kuvassa henkilöstömäärät sekä palvelujen toimintakatteet & yhtiöiden liikevaihdot. sama tiedosto on myös pdf-muodossa liitteenä.
Yhtiöiden talousluvut vuodelta 2022 on luettavissa Imatran kaupungin tilinpäätöksestä.