Jäppilänniemen asutus on keskittynyt Immalanjärven rannoille. Matkaa Vuoksenniskalle ja kaupungin palveluihin on n. 7 km. Immalanjärven ohella maisemalle ovat tyypillisiä suuret viljellyt peltoaukeat. Maataloutta harjoitetaan kylässä edelleen, vaikka karjatiloja on enää muutamia.
Suuri osa työssä käyvästä väestöstä on Imatran alueen tehtaiden ja yritysten palveluksessa. Kylän kokoontumispaikkana ja sydämenä toimii vastikään remontoitu Salo-Peltolan seurojentalo. Se soveltuu hyvin erilaisten juhlien ja tilaisuuksien pitopaikaksi. Seurojentalolla toimii vapaaehtoisvoimin ylläpidetty kirjasto. Kesäiltaisin kyläläiset ja kesäasukkaat harrastavat yhdessä lento- ja jalkapalloa. Kylätoimikunnan lisäksi kylällä toimivat Martat, Enson kisailijat, maamiesseura, pari metsästysseuraa ja jakokunta. Imatran Invalidien kurssi- ja kesäkoti Hakala sijaitsee Immalanjärven rannalla Jakan kylällä. Myös sitä voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin. Majoitusmahdollisuuksia on mökeissä, aitassa ja päärakennuksen alakerran huoneissa.
Vakituisista asukkaista ja lukuisista kesäasukkaista löytyy paljon eri alojen taitajia. Kesäisin Jäppilänniemen tie muuttuu taidetieksi, jonka varrella voi pysähtyä ihailemaan asukkaiden ja kesäasukkaiden kätten taitoja ja luovuuden osoituksia. Maitolaituri muuttuu runolaituriksi ja riihessä on esillä valokuvanäyttely. Parhaiten taidetien nähtävyyksiin tutustuu pyöräillen. Taidetie avataan Eino Leinon päivänä.