

Sienimäen kerrostalovaltainen asuinalue sai muotonsa Alvar Aallon yleisasemakaavassa 1950-luvun alussa. Alueen viereen suunniteltiin Imatran hallinnollista keskusta, joka rakennettiin kuitenkin Vuoksen länsipuolelle.
Sienimäki on keskellä Imatraa. Sieltä on puolitoista kilometriä keskusliikenneasemalle, muutama sata metriä Vuoksen rannan lenkkipoluille, hieman alle neljä kilometriä Vuoksenniskan keskustaan ja reilu viisi kilometriä kaupungin keskustaan Imatrankoskelle.
Sienimäen alue on saanut nimensä alueella sijainneen Sienimäen tilan mukaan.
Sienimäen alueella asuu noin 1200 ihmistä.
Imatran paikallisliikenteen linja 3 kulkee Sienimäen kautta. Alueella toimii elintarvikekioski ja pubi. Sienimäen asukasyhdistys ylläpitää asukastilaa osoitteessa Rouskunkatu 2. Sienimäen vanha peruskoulu on nyt nimeltään Sienimäen yritystalo. Siellä toimii pieneläinklinikka, koirien ja kissojen trimmaamo sekä Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Kipa. Sienimäellä on myös ortodoksinen kirkko. Vuoksen rannassa kulkee hieno rantaraitti, jossa on Sienimäen kohdalla uima- ja venelaituri. Tosin uiminen vaatii rohkeutta Vuoksen virtauksen takia.