

Paperharjuntien 3. osan saneeraus ja pyörätien rakentaminen välillä Nuijasuonkatu - Pienmustalammintie toteutetaan vuoden 2023 aikana. Rakentaminen käynnistyy keväällä Paperharjuntie 53 ja Paperharjuntie 54 purkamisella.
Paperharjuntien saneeraukseen ja kevyen liikenteen väylän rakentamiseen liittyen on laadittu katusuunnitelmat 3243 1 - 12 koskien katuja Paperharjuntie, Puroharju, Pikkutyllinkuja, Isotyllinkuja, Pyyharju ja Näkinkatu. Viiden tien risteykseen on tehty suunnitelma kiertoliittymästä sekä Joutsenonkadun ja Karhumäenkadun risteysalueiden muutokset mukaan lukien Joutsenonkadun kavennus 1+1 kaistaiseksi.
Paperharjuntie on I-hoitoluokan mukainen pääkatu ja sivukadut III-hoitoluokan mukaisia asuntokatuja. Poikkileikkauksissa kadun leveys on esitetty vaihtelevan 4 m ja 5,5 m välillä. Kevyen liikenteen väylän leveys on 3 metriä.
Saneerauksen yhteydessä vesi- ja jätevesiverkosto uusitaan, sekä alueelle rakennetaan hulevesiverkostoa. Alueen hulevedet johdetaan Paperharjuntien itäpuolelle rakennettavien hulevesialtaiden kautta Vuokseen nykyisiä laskuojia pitkin. Alueen katuvalaistus uusitaan kokonaan.
Alueella on 40km/h nopeusrajoitus.
3243-1 yleiskartta
3243-2/7, -11, -31 asemapiirustukset
3243-8/10, -12, -32 pituus- ja tyyppipoikkileikkaukset
Seuraavat katusuunnitelmat on olleet MRA 43 §:n mukaisesti nähtävillä 17.4 – 2.5.2023 Asiakaspalvelu Imatrassa (kaupungintalo 1.kerros) ja kaupungin internetsivuilla www.imatra.fi/katusuunnitelmat.
Kaupunginosa 37, Mustalampi
Katu- ja rakennussuunnitelmat 3243–6, 3243–7, 3243–10, 3243–31, 3243–32.
Asemapiirustukset, pituus- sekä tyyppipoikkileikkaukset
Katualuetoimitus 2023-706743, Paperharjuntien kevyenliikenteenväylä:
Toimituksessa käsiteltiin Paperharjuntien pohjoisosan katualueiden lunastamista Imatran kaupungin omistukseen. Imatran kaupunki rakentaa kevyen liikenteen väylän Mustalammintien risteyksestä pohjoiseen päin Pienmustalammintien risteykseen asti.
Toimituksen alkukokous pidettiin perjantaina 14. huhtikuuta 2023 klo 9.00 Imatran kaupungintalolla (Virastokatu 2) ja haltuunottokatselmus klo 12.00 Paperharjuntiellä alkaen Pienmustalammintien risteyksestä. Toimitukseen kutsuttiin niiden kiinteistöjen omistajat ja haltijat, joiden oikeutta toimitus koskee. Asianosaisten poissaolo ei estä toimitusten käsittelyä.
Toimitusinsinööri Hanna Franssila, 040 779 3762, hanna.franssilamaanmittauslaitos.fi.
Tie suljetaan Nuijasuonkadun ja Pikkutyllinkujan väliseltä osuudelta. Kiertotie on merkitty sinisillä nuolilla karttakuvaan.
Elokuun loppuun saakka kestävä urakka aiheuttaa muutoksia ajoneuvo- ja julkiseen liikenteeseen 22.5. alkaen.
Aiheena on Paperharjuntien pohjoisosan katualueiden lunastamisesta Imatran kaupungin omistukseen kevyen liikenteen väylän rakentamista varten.
Työt aiheuttavat lyhyitä poikkeuksia liikennejärjestelyihin.
Paperharjuntien läpiajomahdollisuus katkeaa maanantaina 3.9. ja sen kautta ajavien paikallisliikenteen linjojen 1 ja 2 sekä asiointibussin reittiin
Paperharjuntie aukeaa liikenteelle tänään 19.10. iltapäivällä. Poikkeusreitti on nyt siirtynyt Karhukoirankadulle. Linja-autot kulkevat yhä