Kuva
Urheilutalo ja uimahalli
Imatran urheilutalo ja uimahalli

Urheilutalon volttimontun kosteusongelma paljastui arvioitua pienemmäksi

Tiedote
4.11.2021 12:04
Seinän halkeama on paikattu.  ​​​​​​​

Imatran urheilutalon voimistelusalin volttimontun kosteusongelma ei johdu rakenneongelmista.

Montun pehmusteet olivat kastuneet syyskuussa ja niissä oli nähtävissä kosteuden aiheuttamia tummentumia. Monttu asetettiin tuolloin käyttökieltoon.

Syyslomalla volttimonttu tyhjennettiin ja tutkittiin. Olemme nyt saaneet tulokset ja helpotukseksemme voimme todeta, että ongelma ei lopulta ole iso. Tutkimuksissa ei paljastunut mikrobilöytöjä, tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen toteaa.

Volttimontun käsitellystä betonipohjasta nousee kosteutta, jonka pitäisi haihtua, mutta superlonpalojen päällä on pidetty jatkuvasti hyppyä tasoittavaa muovimattoa. Tällöin kosteus ei pääse missään vaiheessa haihtumaan, minkä vuoksi superlonpalat vaurioituvat kosteudesta.

Nyt olemme tilanneet uudet superlonpalat. Kun ne saapuvat, monttu voidaan ottaa jälleen käyttöön. Myös ohjeistusta muutetaan. Muovimattoa ei saa enää pitää montun pehmusteiden päällä pitkiä aikoja, vain hyppyjen ajan.

Nyt tutkitaan tiloissa olevat muutkin matot ja ne tarvittaessa vaihdetaan.

Ulkoseinässä halkeama

Urheilutalon toimistosiiven ulkoseinässä halkeama on niin ikään korjattu.

Halkeama paljastui syyskuussa. Ongelman arvellaan johtuvan rakennuksen painumisesta tai muusta liikkeestä. Halkeaman kautta varastotilaan pääsi ulkoa epäpuhtauksia.

Kyseessä on tila, joka korjattiin edellisen kerran viime keväänä. Aiempi korjaus tehtiin ilmanlaatuongelmien vuoksi, koska ulkoseinän eristeet olivat kastuneet ja ikkunan raoista pääsi tilaan epäpuhtauksia.

Korjattuun tilaan on nyt viety ilmanpuhdistin varmistamaan tilan ilmanlaatua.

 Imatralla suunnitellaan parhaillaan uutta urheilutaloa.

 

Lisätietoja:

Tila- ja turvallisuuspäällikkö, sisäilmatyöryhmän puheenjohtaja Sami Turunen, p. 020 617 4450. sami.turunenatimatra.fi (sami[dot]turunen[at]imatra[dot]fi)  (Tavoitettavissa tänään 4.11. klo 16 asti.)