Kuva
Arja Kujala ja Matias Hilden
Arja Kujala ja Matias Hilden.

Kaupunginhallitus sinetöi johtajavalinnat

Tiedote
8.11.2021 16:54
Ensi vuoden talousarvioesitys sorvattiin neljännessä käsittelyssä.

Kaupunginhallitus sinetöi kahden uuden johtajan valinnan tänään. Strategia- ja hallintojohtajaksi valittiin hallintotieteiden maisteri Matias Hilden ja palvelujohtajaksi terveystieteiden maisteri Arja Kujala.

Valintapäätös oli kaupunginhallituksessa yksimielinen. Molemmat johtajavirat ovat toistaiseksi voimassa olevia ja virkoihin valittujen kanssa tullaan tekemään johtajasopimukset. Hilden tulee toimimaan kaupunginjohtajan ensimmäisenä varahenkilönä ja Kujala toisena.

─ Olemme tyytyväisiä siihen, että saimme meidän ylimpään johtoon kaksi erittäin osaavaa ja motivoitunutta ammattilaista, vaikka virat ovat varsin vaativia ja tehtäväkirjoltaan laajoja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Nokelainen toteaa.

Hilden ja Kujala aloittavat uusissa viroissaan joulukuun aikana.

Budjettiesitys valtuustolle

Kaupunginhallitus sinetöi myös oman esityksensä valtuustolle ensi vuoden talousarviosta. Talousarvioesityksen toimintakate on 171,1 miljoonaa euroa. Vuosikate  esityksessä on 9,7 miljoonaa euroa ja suunnitelman mukaiset poistot niin ikään 9,7  miljoonaa euroa.

Budjetissa on arvioitu kunnallisverokertymäksi 94 miljoonaa euroa.

Tilikauden laskennallinen tulos poistojen jälkeen on reilut 13 300  euroa.

─ Talousarvion laadinta oli tällä kertaa erityisen haastavaa. Kasvavat sote-menot, ikääntyvä väestö ja hyvinvointialueelle siirtyminen vuoden 2023 alusta toivat valmisteluun mausteita, mitkä johtivat siihen, että hallitus käsitteli talousarviota neljään otteeseen. Olen tyytyväinen siihen, että talousarvio saatiin vaikeassa tilanteessa tasapainoon ja veroprosentti (20) säilymään entisellään

Kaupunginvaltuusto käsittelee hallituksen talousarvioesitystä ensi maanantaina.

 

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Nokelainen, p. 040 593 0552, ilkka.nokelainenatimatra.fi (ilkka[dot]nokelainen[at]imatra[dot]fi)