Meltola

Luonnonläheisellä alueella on kaavoitettuja tontteja. Mellonlahti on suosittu ulkoilu- ja kalastusalue, jossa on kaupungin ylläpitämä laavu nuotiopaikkoineen. Mellonlahden eliöyhteisö ja kalakanta eroavat Vuoksesta selvästi. Rannat ovat pääosin rakentamattomia ja rehevän puuston suojaamia. Mellonmäeltä avautuvat Imatran parhaat näkymät Vuokselle ja Vuoksen yli Venäjän puolelle Svetogorskiin saakka. Mäki soveltuu hyvin lintujen kevät- ja syysmuuttojen seurantaan.

Meltolassa on kaksi palloilukenttää, koululla ja Hevosmiehenkadulla, joissa pelataan jalkapalloa ja talvisin luistellaan. Valaistulla pururadalla on talvisin hiihtolatu. Koululla on eri urheiluseurojen ja yhdistyksien harjoituksia ja pelivuoroja.

Alueen historia on maineikas. Menneestä muistuttaa kiviportti Vallinkoskentien ja Kiviportinkadun risteyksessä. Betonista valetut jyhkeät pylväät kannattivat aikanaan kolme metriä korkeata rautasäleporttia, joka johti Londénin hoviin Vuoksen rantatörmälle. Londénin hovin lisäksi alueella oli 2 muuta kartanotilaa. Niistä Onnelan hovissa oli isot ansarit ja yksi seudun parhaista hedelmätarhoista. Vuoksen länsirannoilta saattaa edelleen löytää luontoon villiintyneitä kartanoiden puutarhojen kasveja, mm. harvinaisia vanhoja perennoja.

Related topics