Yle Draama hakee avustajia vakoilukomedian kuvauksiin Imatralla
Kuvauspäivä on torstai 15.7 ja ilmoittautuminen päättyy kesäkuun lopussa. Avustajien on voitava olla mukana koko päivän ajan.
Kuvauspäivä on torstai 15.7 ja ilmoittautuminen päättyy kesäkuun lopussa. Avustajien on voitava olla mukana koko päivän ajan.
Imatralla oin matkailijalle tekemistä moneen makuun. Lue tämän linkin kautta miten voit kokea Kansallisihmeen.
Koulukeskuksen pihapiiristä puretaan kesän aikana tarpeettomia rakennuksia. Itä-Suomen koulu siirtyy laajennettavaan metsämoduuliin.
Työt alkavat parin viikon kuluttua.
Katso tästä valtuutettujen nimet.
Radanrakennustyöt aiheuttavat meluhaittojen lisäksi myös junaliikennekatkoksia.
Korjaustyöt aiheuttavat vähäistä haittaa liikenteelle.
Savukokeilla tarkastetaan viemäreiden tiiveyttä sekä mahdollisia putkivuotoja.
Torin kehittäminen, lähijunapysäkki ja katukuvan ehostaminen päällimmäiset aiheet.
Pitkän odotuksen jälkeen imatralaiset saavat viimein oman koirapuistonsa.
Uudet pukusuojat ovat yleisön käytössä ilman aukioloaikoja.
Torstaina järjestetään retki jatkuvan kasvatuksen metsiin Joutsenon Aholassa.
Selvitykset toimivat asemakaavoituksen pohjatietona. Kaavan työstäminen aloitetaan sen jälkeen, kun selvitysten tulokset ovat valmiit ja kaikki
Muraalin maalaus aloitetaan viimeistään ensi viikolla.
Kiertotie Takilakadun kautta.
Kesäinfo palvelee turisteja joka päivä kello 12–18 välisenä aikana aina elokuun alkuun 8.8. saakka.
Kaistan sulku johtuu Imatran Seudun sähkön tekemistä kaivaustöistä.
Asuintonttien niittäminen on tontin haltijan vastuulla, muistuttaa Kipa.