Uutisarkisto

Kirjastovirkailija Leena Riikonen hyllyttämässä kirjoja.
Sanarkistin tarinaa
Vain muutos on pysyvää.
Annosjakelu alkoi viime viikolla.
Vaihtoehtona myös ruokailu kouluilla.
Vesterisen viisihenkinen perhe kuvattuna kotitlaonsa ja Tainionkosken kirkon edustalla.
Heini ja Johannes Vesterisen muusikkopariskunnalle Imatra on sopiva paikka toteuttaa itseään.
Heini Vesterinen viulussa ja Johannes pianossa sekä kotimaa-lehden kansi lisättynä kuvaan, kannessa koko perhe
Heini ja Johannes Vesterisen perhe on tehnyt hengästyttävät 70 pihamuusikkokeikkaa viimeksi kuluneen kuukauden aikana.
Tutkimus suoritetaan keskiviikkona osissa Karjaportinkatua ja Ruokasuonkatua
Kesällä 2021 ajetaan taas.
Seuraavan kerran ajetaan kovaa 2. - 4.7.2021.
Harrastakotona.fi on lapsille ja nuorille suunnattu harrastamisen paikka netissä. Sivustolta löytyy monipuolista tekemistä sekä taide- ja kulttuurielämyksiä helposti ja maksuttomasti.
Imatran kaupunki on ulkoistamassa maanvuokralaskutusta ja samalla muuttamassa maanvuokrauskäytäntöjään.
Yksinyrittäjien tukea tarjolla
Noin puolet hakemuksista käsitelty.
Suomen liput
Seppeleet lasketaan sankarihaudoille reserviläisten toimesta maanantaina
Keskiviikkona jaossa loppuviikon lounaat.
Ensi maanantaina 929 ilmoittautunutta.
Lappeenrannan ja Imatran kaupungit yhdessä Eksoten, Socomin ja Etelä-Karjalan yrittäjien kanssa järjestää ajankohtaisen keskustelutilaisuuden koronatilanteesta ja sen vaikutuksista Eksoten ja sotealan
Helsingin Sanomien etusivuja
eMagz-palvelusta löytyy myös useita aikakauslehtiä
Myös työjakson takarajaa siirretty syyskuun loppuun. Muutokset johtuvat poikkeusoloista.
Rivi vanhoja, pölyisiä kirjoja.
Sanarkistin tarinaa
Onks pakko lukea klassikkokirjoja, jos ei taho?
Liikennejärjestelyt muuttuvat töiden ajaksi
Liikennejärjestelyt muuttuvat töiden ajaksi
Korona-testausta on lisätty.
Koronavirusnäytteitä pyritään tällä hetkellä ottamaan herkästi. Koronavirus löytyy parhaiten kaksi päivää oireiden alkamisen jälkeen.
Heili-kirjastojen tunnus
Kirjasto tarjoaa monipuolisesti e-aineistoja käyttöösi myös silloin, kun kirjastot ovat kiinni.
Subscribe to feed