
Kaupunki selvittää liikunta- ja urheilutilojen tarpeen
Urheilu- ja liikuntatilojen tulevaisuuden tarpeesta tehdään uusi arvio. Tarkastelussa huomioidaan nykytila ja arvioidaan tulevien vuosikymmenten tarpeita.
Arviota hyödynnetään urheilutaloa ja uimahallia koskevassa jatkovalmistelussa.
—Ennen päätöksentekoa tarpeen käydä läpi tilojen todellinen tarve nyt ja tulevaisuudessa. Tarveselvityksiä on tehty aikaisemminkin, mutta ne on päivitettävä vastaamaan muuttunutta maailmantilannetta ja ympäristöä, kaupunginjohtaja Matias Hilden kertoo.
Uuden urheilutalon sijainniksi on aikaisemmin päätetty Ukonniemi. Rakennuspäätöstä ei ole tehty ja toistaiseksi urheilutalo toimii nykyisissä tiloissa.
Uimahallin osalta päätöksiä jatkosta ei ole tehty.
Urheilutalon ja uimahallin tiloja huolletaan tarpeen mukaan ja niihin tehdään välttämättömät korjaukset. Tänä vuonna Imatran Toimitilat Oy uudistaa urheilutalon ilmanvaihtokoneen.
Urheilutalo-uimahalli on tulevana kesänä suljettu kesä-elokuun ajan. Tuona aikana rakennuksessa tehdään tarkempia tutkimuksia rakenteisiin. Tulosten perusteella tehdään suunnitelma tulevista korjaustoimenpiteistä.
Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Matias Hilden, matias.hildenimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2200
Sekä Urheilutalon, että…
Sekä Urheilutalon, että Uimahallin paikka on nykyisellä paikallaan. Koulujen vieressä, hyvien yhteyksien päässä, keskeisellä paikalla.
ei kumpikaan mihinkään ukonniemeen. Imatrankoskelle korkeintaan
Ja siihen sitten joku…
Ja siihen sitten joku kallispalkkainen konsultti, ni vot!
Mielestäni tuo on tarpeeton…
Mielestäni tuo on tarpeeton toimi, koska koulut on vietessä. Urheilupaikkoja tarvitaan kouluilla tai koulujen lähellä. Ettei olisi ajatuksena ukoska hakusessa.
Kirjoita kommentti