
Kaupunki ostamassa loput keskusliikenneaseman osakkeet
Imatran keskusliikenneaseman peruskorjaus on ottamassa seuraavan askeleen.
Kaupunki on lunastamassa Kiinteistö Oy Imatran Keskusaseman loput osakkeet. Sen jälkeen liikenneaseman kiinteistöyhtiö on kokonaisuudessaan kaupungin omistuksessa.
Tällä hetkellä kaupunki omistaa yhtiöstä 95,2 %. Loput 4,8 % omistaa Oy Teboil Ab.
Osakkeiden hankinta on käytännössä edellytys sille, että keskusliikenneaseman peruskorjaus voidaan toteuttaa suunnitellusti.
—Toteutus ilman kaupungin täyttä omistusoikeutta on oikeudellisesti verraten hankalaa muun muassa siksi, että kiinteistöyhtiö kuuluu asunto-osakeyhtiölainsäädännön piiriin, ja osakkaat ovat jo aiemmin sopineet rakennusten purkamisesta, kaupunginjohtaja Matias Hilden sanoo.
Teboilin kanssa on neuvoteltu sopimus, jonka mukaisesti Teboil luovuttaa omistusosuutensa kiinteistöyhtiöstä kaupungille. Vastineeksi Teboil saa maanvuokraoikeuden uuteen polttoaineen jakeluasemaan Mansikkalan alueelle. Maanvuokran kaksi ensimmäistä vuotta olisivat vuokravapaat ja varsinaisen vaihtokirjan arvo olisi 30 000 euroa. Teboililla on ollut asemaan aikaisemmin suunnitteluvaraus.
Kaupunginhallitus käsittelee sopimusta maanantaina 29.1.
Korjaussuunnitelma valmistuu kevään aikana
Keskusliikenneaseman suunnittelu käynnistettiin vuonna 2022. Tuolloin kiinteistöyhtiössä mukana olleet osakkaat solmivat kaupungin kanssa sopimuksen, jonka mukaisesti ne rahoittivat aseman purkua ylimääräisillä yhtiövastikkeilla. Samassa yhteydessä osakkaat Teboilia lukuun ottamatta myivät omistusosuutensa Imatran kaupungille.
Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti keskusliikenneasema oli tarkoitus purkaa ja tilalle oli tarkoitus rakentaa uudisrakennus. Viime vuosien muuttuneet olosuhteet ovat muuttaneet suunnitelmaa, ja nyt tarkoituksena on purkaa vanha asemarakennus osittain. Osittain rakennus peruskorjataan.
Purkutyöt on aloitettu Tainionkoskentien puoleisesta siivestä. Aseman korjaussuunnitelman on tarkoitus valmistua maaliskuun loppuun mennessä.
Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Matias Hilden, matias.hildenimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2200
Kirjoita kommentti