
Imatran kaupunki ehostaa keskusasemaa
Uudistuvaa asemaa odotellessa kaupunki ehostaa aseman ilmettä jo tänä kesänä.
− Haluamme, että tänne tulevat ihmiset kokevat hyvää mieltä heti junasta astuessaan ja matkailijat saavat viettää odotusajan viihtyisämmissä tiloissa. Tällä hetkellä aseman ilme on aika ankea, elinvoimajohtaja Susanna Issakainen sanoo.
Työt sisätilojen ehostamiseksi on jo aloitettu. Paikallinen yritys maalaa seinäpintoja kaupungin brändin mukaisesti oranssilla ja valkoisella.
Ikkunapintoihin on tulossa valokuvia. Visuaalisen ilmeen virkistämisestä on vastannut imatralainen valokuvataiteilija ja muotoilija Henrik Frondelius.
Vanhojen liiketilojen ikkunoihin tulevat kuvat ovat Imatran kaupungin kuvapankista esitellen Imatran aluetta. Yläkerran asemasillan ikkunoihin ja porraskäytävään sijoittuvat puolestaan Frondeliuksen omat kuvateokset.

Lisäksi ulkotiloja piristetään kukkaistutuksin ja opastuksiin panostetaan. Imatran Base Camp on teettänyt asemalle uusia info- ja opastauluja. Keskitasanteelle tulee myös erillinen seinä heille, jotka haluavat ikuistaa omat täginsä.

-Aseman ilmeen kohentaminen on ollut puheissa jo pidempään, ja nyt saamme toteuttaa sen kaupungin strategian mukaisesti paikallisten toimijoiden kanssa, Issakainen sanoo.
Valokuvateokset ja seinien maalaukset on tarkoitus saada valmiiksi jo 30.6. mennessä. Odotustiloja on suunnitelmissa virkistää lisää kuvataiteella lähikuukausien aikana.
Remontti edessä tulevaisuudessa
Imatran keskusasemaa odottaa mittava remontti ja osittainen purku.
Tämän hetken suunnitelmien mukaan Tainionkoskentien suuntainen siipi tullaan purkamaan.
Lisätietoja:
elinvoimajohtaja Susanna Issakainen, p. 020 617 2201, susanna.issakainenimatra.fi (susanna[dot]issakainen[at]imatra[dot]fi)
Väylävirasto: Imatran uudistunut asemalaituri otetaan käyttöön
Imatran aseman seutua sekä asemalaituria on muokattu merkittävällä tavalla hankkeen aikana.
− Uusi laituri sijaitsee samalla alueella kuin vanha. Reitti laiturille on esteetön, eivätkä mahdolliset muutokset Imatran asemarakennukseen vaikuta siihen. Uusi hissi- ja porrasyhteys vie asemalaiturille nyt suoraan Tainionkoskentieltä. Laiturialueelle on rakennettu kaksi uutta katosta junamatkustajille. Lisäksi muun muassa valaistus, opasteet ja kuulutusjärjestelmä on uusittu, Luumäki–Imatra-ratahankkeesta vastaava projektipäällikkö Joonas Hämäläinen Väylävirastosta kertoo.
Asemalaiturin monivuotinen prosessi
Imatran asemalaiturin valmistuminen ja käyttöönotto on pitkän suunnittelu- ja rakennusprosessin huipentuma. Rakentamissuunnittelu Imatran aseman alueen osalta aloitettiin vuonna 2018. Mansikkakosken uuden ratasillan suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2017.
Joutseno–Imatra-välin kaksoisraiteen rakentaminen käynnistyi loppuvuodesta 2019, ja kaksoisraide otettiin käyttöön juhannuksena 2022, jolloin myös Tainionkoskentien uusi alikulkusilta valmistui. Mansikkakosken uutta ratasiltaa alettiin rakentaa tammikuussa 2019. Silta valmistui joulukuussa 2020. Imatran uusi asemalaituri otettiin käyttöön koko pituudeltaan lokakuussa 2022.
Luumäki–Imatra-ratahankkeeseen niin ikään kuuluvat Mansikkakosken vanhan ratasillan kunnostustyöt valmistuvat syksyllä 2023.
Esteettömyys palvelee kaikkia matkustajia
Esteettömän kulkureitin lisäksi asemalaiturille toteutetut muutokset hyödyntävät kaikkia matkustajia. Esimerkiksi hissin vieressä kulkevat portaiden kaiteet kulkevat kahdella eri korkeudella ja askelmat ovat luistamattomia. Myös riittävään valaistukseen on kiinnitetty huomiota.
Esteettömillä reiteillä laiturialueella ei ole jyrkkiä, kulkemista vaikuttavia kallistuksia tai luiskia. Uusissa katoksissa on tilaa myös pyörätuolille. Lipunmyyntiautomaatti on siirretty asemalaiturille. Imatran aseman avustuspalvelupiste säilyy vanhalla paikallaan aseman edessä. Tulevaisuudessa laiturialuetta on mukavampi käyttää talvellakin, sillä lämmityskaapelit pitävät portaat sulana ja turvallisempana käyttää.
Lisätietoja:
Joonas Hämäläinen, hankkeesta vastaava projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3536, etunimi.sukunimivayla.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]vayla[dot]fi)
Jussi Palo, projektipäällikkö, Welado Oy, puh. 045 110 3720, etunimi.sukunimiwelado.fi (etunimi[dot]sukunimi[at]welado[dot]fi)
Hankkeen nettisivut: https://www.vayla.fi/luumaki-imatra-ratahanke