Uutta kaupunkistrategiaa toteutetaan tavoitteellisesti Imatralla
Toimenpideohjelmassa otetaan kantaa uimahalliin ja maksuttomaan varhaiskasvatukseen.
Toimenpideohjelmassa otetaan kantaa uimahalliin ja maksuttomaan varhaiskasvatukseen.
Toiminta käyntiin mahdollisesti jo ensi keväänä kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille.
Imatran kaupungin turvallisuuspäällikkö Eemil Stigman toteaa, että tarvitsemme sisukasta sietokykyä, jotta voimme varautua yhteiskunnan eri
Kenttien aukeaminen luistelijoille riippuu tulevien päivien säästä.
Peruskoululaisten joukkoliikenteen vapaa-ajanlippu tarjotaan ilmaiseksi kaikille imatralaisille peruskoululaisille kokeilujakson 1.1.- 15.8.2023 ajan.
Palvelussa kuka tahansa voi tarjota ja etsiä kimppakyytiä.
Voutilainen esittää yhtyeensä kanssa tuttuja hittejä mutta myös tuntemattomampia lauluja. Black week -tarjouksena myynnissä on kaksi lippua yhden
Lappeenrannasta Imatralle arkipäivisin kulkeva Aino Tikka pitää linja-autoliikenteen huolettomuudesta. Imatran ja Lappeenrannan kaupungit ovat mukana
Uusi vesijohto liitetään järven pohjassa olemassa olevaan kulkevaan vesijohtoon, josta vesi johdetaan Koivuniemen rantaan myöhemmin rakennettavalle
Kolmasluokkalaiset voittivat koululaisten haastekilpailun. Viikon aikana valtaosa koulumatkoista tehtiin pyörällä. Kilpailu oli osa Imatran ja
Ennakkoon ostetut liput voi vaihtaa tai palauttaa.
Tunnetko Imatran joukkoliikenteen? Onko joukkoliikenne esteetöntä? Kerro kokemuksistasi ja joukkoliikenteeseen liittyvistä tarpeista, ja voit voittaa
"Taidetie on kulttuuria parhaimmillaan ja kiinnostaa myös matkailijoita."
Työmaan aikana tonteille ajo on tiellä sallittu, mutta läpikulku Linnansuontiellä on poikki. Suovuokonkujalla on kuorma-autoilla ajo kielletty.
Kaupan kohteena ovat Ekegrenin ja Ervin alueet sekä Insinööritalo.
Koulukeskukset on pyydetty rajaamaan sähkökatkojen ulkopuolelle. Tätä tiedotetta päivitetään sitä mukaan, kun tietoa sähkökatkojen mahdollisista
Imatran Seudun Sähkö järjestää opetustuokioita pienimmille oppilaille, Stora Enson Imatran tehtaat tekee yhteistyötä erityisesti 8.-luokkalaisten
Lyhyet sähkökatkot eivät mullista arkea. Jos katkot äityvät pidemmäksi on syytä ottaa huomioon muutamia arjen vinkkejä.