Kuva
Kaupungintalon ja viereisen joulukuusen valot sammutetaan 21.12. klo 19 parin minuutin ajaksi.
Kaupungintalon ja viereisen joulukuusen valot sammutetaan 21.12. klo 19 parin minuutin ajaksi.

Kaupungintalo ja iso joulukuusi pimenevät keskiviikkona iltaseitsemältä Ukrainan vetoomuksesta

Tiedote
20.12.2022 16:42
Osallistua voivat myös yritykset ja yksityiset. Avustuslähetys Nizhyniin lähtee loppiaisen jälkeen. Mukaan mahtuu uusia villasukkia.

Imatra vastaa Ukrainan ulkoministeriön vetoomukseen ja pimentää kaupungintalon ja sen pihalla olevan ison joulukuusen valot keskiviikkona 21.12. klo 19 viiden minuutin ajaksi.

− Ukrainan ulkoministeriö on vedonnut, että eri maissa osoitetaan myötätuntoa ja solidaarisuutta Ukrainaa kohtaan lyhytkestoisella pimeän hetkellä. Sotaan joutunut maa valmistautuu joulunaikaan energiapulan kylmentäessä taloja. Suomessa pimeän hetkeä, Lights for Ukraine, vietetään suurlähetystön esityksestä klo 19, Imatran kaupungin yhteysjohtaja Tea Laitimo kertoo.

Imatran kaupunki kannustaa myös yksityishenkilöitä ja yrityksiä mukaan myötätuntokampanjaan sammuttamalla lyhyeksi hetkeksi valot iltaseitsemältä. Samalla voi testata oman kodin toimivuutta mahdollisten talven sähkökatkojen varalle.

Avustuslähetys loppiaisen jälkeen

Imatran kaupunki tukee Ukrainaa vaikean talven aikana myös muuten. Tammikuun alkupuolella on lähdössä avustuskuljetus uuteen yhteistyökaupunki Nizhyniin. Avustuslähetys tulee sisältämään lämmittimiä ja varavirtalähteitä, joista Ukrainassa on nyt kova pula.

−Jos imatralaiset ja miksei myös naapurikuntalaiset neulojat haluavat omalta osaltaan auttaa, niin otamme vastaan eri kokoisia, uusia villasukkia ja lapasia toimitetavaksi Nizhyniin. Sukkapareja voi toimittaa Imatran kaupungin asiakaspalveluun 5.1. asti, Laitimo sanoo.

Asiakaspalvelu aukioloajat voit tarkistaa tästä.

Jo tätä ennen kaupunki on tukenut Ukrainaa valaisemalla kosken sinikeltaisin valoin heti sodan syttymisen jälkeen ja viime viikolla, soittamalla kuukauden ajan Ukrainan kansallislaulua koskinäytöksissä, avustamalla rahallisesti sekä maalamalla yhteisötaidematon Ukrainan väreissä keskustaan.

Tällä hetkellä Ukrainan lippu liehuu myös keskustan lipputangossa.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Liisa Hupli-Oinonen, p. 020 617 2400, liisa.hupli-oinonenatimatra.fi (liisa[dot]hupli-oinonen[at]imatra[dot]fi)