Muista kiittää bussikuskia!
Kestävän liikennejärjestelmän parissa riittää, kirjoittaa liikenneinsinööri Aino Vuopio.
Kestävän liikennejärjestelmän parissa riittää, kirjoittaa liikenneinsinööri Aino Vuopio.
Imatra juhli tänä vuonna 75-vuotista taivaltaan kaupunkina. Pitkin vuotta järjestettiin useita juhlavuoden tapahtumia, joissa juhlistettiin Imatraa ja
”Järki kaikessa tekemisessä, sillä uusia kuluja ei ole varaa nyt kerryttää.”
Käytännössä mikään ei muutu heti. Ajan myötä aikatauluja, lipputuotteita ja matkustusehtoja yhtenäistetään.
Tavoitteena on luoda kestävä, tiivis ja viihtyisä kaupunkiympäristö.
Seuraavaksi rakennusluvan vuoro.
Juhlallisuudet alkavat tossutansseilla. Koskinäytöksen yhteydessä nähdään valo- ja pyrotekniikkaa sisältävä Tanssivat vedet -esitys.
Tänään aura-autot lähtivät liikkeelle kahden aikaan aamuyöllä.
Kevään lasten näytelmänä nähdään Koira nimeltään Kissa tapaa kissan.
Kulttuurikahvila kutsuu luovan alan tekijöitä yhteisen pöydän ääreen Teatteri Imatran kahvilaan.
Torstain ja perjantain näytösten peruuntumisesta ilmoitettiin jo aikaisemmin tällä viikolla.
Itsenäisyyspäivän pääjuhla on keskiviikkona Kulttuuritalo Virrassa.
Joulumyyjäiset Imatrankosken avajaisten yhteydessä tulevana lauantaina.
Teatteri Imatra tiedottaa lauantain esityksen toteutumisesta viimeistään perjantaina.
Vallien poisto tehdään kerran aurauskauden aikana.
Palvelutalon ulkoseinäelementtien ja vesikaton asennus vaatii töitä viikon jokaisena päivänä ajalla 20.11. – 17.12.2023.
Uusi latuosuus valmistui
Lisäksi haketuksista aiheutuu ajoittain melua Korvenkannassa ja Immolassa.