Kuva
Oppilaat kuuntelevat opetusta.
Universoman pajapäivä LUT-yliopistolla.

Kaikki Imatran 8.-luokkalaiset vierailivat tällä viikolla LUT-yliopistolla

Tiedote
13.4.2022 16:16
Yliopistolla oppilaat osallistuivat erilaisiin työpajoihin. Vierailu on osa Imatran junioriyliopisto Universoman toimintaa.

Kaikki Imatran 8.-luokkalaiset osallistuivat eilen ja tänään Imatra Junior University Universoman työpajoihin. Työpajat järjestettiiin LUT-yliopiston Lappeenrannan kampuksella.

Työpajojen teemana oli Tulevaisuuden elinympäristöt. Pajoja järjestivät LUT-yliopisto sekä Imatran Vesi, Imatran Lämpö, Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy ja Imatran kaupunkikehitys.

Työpajoissa tutustuttiin käytännön tasolla erilaisiin ympäristöön ja teknologiaan liittyviin asioihin.

Imatran Veden työpajassa oppilaat tutustuivat veden prosessiin: mistä vesi tulee ja minne se menee.

—Oppilaat olivat hienosti mukana päivässä. He ovat perehtyneet aiheeseen ennakkoon koululla, joten perustiedot olivat hallussa jo ennen yliopistovierailua, vesihuoltoinsinööri Anu Nikulainen Imatran Vedeltä kertoo.

Imatran Lämmön työpajassa paneuduttiin kaukolämmön tuotantoon. Oppilaat pääsivät tekemään kosteusanalyysin hakkeelle. Tuotantotalouden insinööriopiskelijat puolestiin opettivat lego-palikoiden avulla, kuinka tuotanto alkaa varastolta ja päätyy valmiiksi taloksi asiakkaille.

Vierailut onnistuivat pitkän tauon jälkeen

Pajapäivät LUTin kampuksella ovat osa Imatran junioriyliopisto Universoman toimintaa.

Koronarajoitusten takia vierailuja ei ole pystytty kahtena edellisenä vuotena toteuttamaan. Tänä keväänä vierailut vihdoin onnistuivat.

—Olemme todella iloisia, että voimme jälleen vastaanottaa koululaisia. Hienoa, että pystymme tarjoamaan nuorille tällaisia kokemuksia, LUT Junior Universityn koordinaattori Laura Jouhkimo iloitsee.

Vierailuja on odotettu myös Imatralla.

—Olemme todella iloisia, että oppilaat pääsevät jälleen tutustumaan yliopiston kampukselle. Meillä on mukana todella sitoutuneita henkilöitä, ja koko kokonaisuus sitoutuu todella hyvin opetussuunnitelmaan, opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio sanoo.

Universoma on Imatran junioriyliopisto

Vierailu LUT-yliopiston kampukselle on yksi osa Universoman toimintaa.

Pajapäivien lisäksi oppilaat tutustuvat luonnontieteisiin ja tekniikkaan liittyviin asioihin muillakin tavoilla. Esimerkiksi syksyllä 8.-luokkalaiset tutustuivat Vuoksen vesistöön kalapäivässä. Myös 4.-luokkalaiset ovat perehtyneet Vuoksen vesistöön osana opetusta.

Universoman tavoite on tuoda luonnontieteitä ja akateemista maailmaa lähemmäksi peruskoulun ja lukion arkea. Se toimii yhteistyössä LUT Junior Universityn, Imatran Veden, Imatran Lämpö Oy:n, Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n sekä Mitra Imatran Rakennuttajan kanssa.

 

Lisätietoja:

Opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio, Imatran kaupunki, minna.rovioatimatra.fi (minna[dot]rovio[at]imatra[dot]fi), 020 617 3404
Koordinaattori Laura Jouhkimo, LUT Junior University, laura.jouhkimoatlut.fi (laura[dot]jouhkimo[at]lut[dot]fi), 050 307 59 42

Universoma