Kuva
Vanha koulurakennus.
Kaukopään koulu

Kaupunki tarjoamassa Pro Kaukopäälle koulun tiloja vuokralle

Tiedote
3.2.2022 16:40
Yksi ehto on, että tiloja vuokrataan eteenpäin myös bändeille.

Kaupunki tarjoaa Pro Kaukopää Oy:lle mahdollisuutta vuokrata osan vanhasta koulukiinteistöstä Rautiossa. Näitä tiloja Pro Kaukopää voi edelleen vuokrata yleishyödyllisille yhteisöille ja harrastusryhmille.

Kaupunki edellyttää, että tiloja tarjotaan kohtuullistetulla vuokralla ainakin 1-3 imatralaiselle bändille. Tiloja tulee varata myös romaniyhdistykselle.

Koulutuilojen edelleenvuokraus on ketjutettu. Tiloja hallinnoi tällä hetkellä kaupungin tytäryhtiö Imatran toimitilat Oy, joka vuokraa ne kaupungille. Kaupunki puolestaan vuokraa ensimmäisen kerroksen, kellarin, toisen kerroksen juhlasalin ja kolmannen kerroksen musiikkiluokan Pro Kaukopäälle. Tilojen lopullisten vuokralaisten eli käyttäjien hankinta jää Pro Kaukopäälle.

─ Lähdemme nyt liikkeelle siten, että vuokrasopimus voidaan solmia maaliskuusta vuoden loppuun. Elo-syyskuussa arvioimme tilannetta uudelleen ja harkitsemme talousarviokeskustelun yhteydessä, miten jatkossa toimitaan, vs. kaupunginjohtaja Ari Lindeman kertoo.

Esityksen kokonaiskustannus kaupungille on tänä vuonna 68 000 euroa. Sen lisäksi kunnostus- ja muutoskustannuksista syntyy kuluja enintään 4000 euroa.

─ Tämä on kyläyhteisöä osallistava kokeilu, joka on mahdollista toteuttaa nyt. Saamme varmasti tästä hyvää oppia, Lindeman toteaa.

Keskustelua käyty vuosia

Kaukopään koulurakennus on ollut tyhjillään vuodesta 2019 lähtien. Kiinteistössä olevien asuinhuoneistojen viimeiset vuokrasopimukset päättyvät keväällä 2022.

Koulun kohtalosta on keskustelu vuosia. Kouluverkkouudistuksen alkumetreiltä asti on ollut selvää, että koulua ei enää tarvita kaupungin toimintaan.

Raution kyläaktiivit ovat olleet mukana keskustelussa alusta lähtien. Prosessin aikana he perustivat Pro Kaukopää Oy:n.

Syksyllä 2021 Pro Kaukopää otti jälleen yhteyttä kaupunkiin tiedustellakseen tilojen vuokraamista.

─ Olemme odotelleet kaupungin kantaa meidän esitykseen. Olisimme toki toivoneet, että sopimus olisi pidempi. Se auttaisi vuokralaisten hankinnassa. Toki olemme nyt valmiita tarttumaan tähän mahdollisuuteen, Pro Kaukopään toimitusjohtaja Seppo Vainikka sanoo.

Kaupungilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia ylläpitää kiinteistöä pitkällä aikavälillä. Kiinteistöön olisi lisäksi tehtävä kallis peruskorjaus.

Kaupunginvaltuusto päätti syksyllä 2021 rakennuksen suojelumerkinnän poistamisesta. Tästä päätöksestä on tehty kaksi valitusta hallinto-oikeuteen sekä yksi oikaisuvaatimus ELY-keskukseen.

Koulukiinteistön edelleenvuokraus Pro Kaukopäälle on esillä kaupunginhallituksessa ensi maanantaina.

 

Lue lisää aiheesta kaupunginhallituksen ensi maanantain esityslistalta.

 

Lisätietoja:

vs. kaupunginjohtaja Ari Lindeman, p. 020 617 2233, ari.lindemanatimatra.fi (ari[dot]lindeman[at]imatra[dot]fi)