
Mansikkalan koulukeskus sai kesän aikana uusia seiniä
Imatran kaupunki toteutti kyselyn Mansikkalan koulukeskuksen uusista tiloista peruskoulun ja lukion väelle viime vuoden syyskuussa.
Tuolloin kaupunki sai hyviä kehittämisideoita. Isoin muutostoive koski siirtoseinien hankkimista.
Ensimmäiset seinät puukoulun tiloihin tehtiin talviloman aikana. Kesällä projekti vietiin loppuun.
─ Olemme asentaneet noin parikymmentä uutta seinämoduulia. Osa seinistä on niin sanottuja siirtoseiniä eli avattavia ja osa pysyviä lasiseiniä, tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen kertoo.
Uusia seiniä tehtiin lukion ylätasanteen avoimeen aulaan ja kirjoitustilaan sekä pienten oppilaiden puolelle, kuvaamotaidon luokkaan ja yläkoulun isoon oppimistilaan (lukion alakertaan).
Uusi kulkusilta rauhoittaa
Toiveissa oli myös rauhoittaa perusopetuksen valopihan viereistä alaluokkien tilaa. Tätä varten valopihan puolelle rakennettiin kulkusilta kierreportaiden tilalle. Näin saatiin vähennettyä oppimistilojen läpikulkua.
Koulu ei silti muutu vanhan ajan luokkamuotoiseksi kiinteistöksi. Koulukeskuksessa tulee yhä edelleen olemaan avoimia oppimisympäristöjä eri-ikäisten oppilaiden käytössä.
Lisää mopo- ja pyöräparkkeja
Kyselyssä myös pihalle oli esitetty muutamia muutoksia.
─ Näitäkin lupuksia olemme lunastaneet kesän aikana. Pihalle on tehty lisää pyörä- ja mopoparkkeja. Lisäksi lasten toivomia hämähäkkikeinuja asensimme pari lisää, Turunen sanoo.
Kaikki talvi- ja kesäloman aikana toteutetut muutostyöt tulevat maksamaan yhteensä 350 000 -400 000 euroa.
─ Korostimme alusta asti, että tila tulee valmiiksi vasta käyttäjien palautteen perusteella. Kiitos kaikille hyvistä ideoista, Turunen toteaa.
Kesän aikana koulukeskuksessa on tehty myös YIT:n toimesta sopimuksen mukaisia korjaus- ja huoltotöitä.
Lisätietoja:
Tilahallinta- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen, p. 020 617 4450, sami.turunenimatra.fi (sami[dot]turunen[at]imatra[dot]fi)