Kuva
Imatraa halkova Vuoksi ilmakuvana kesällä aurinkoisella säällä.
Matkailun juhlaa 250 vuotta: Valoja Vuoksella 10.9.2022

Valoja Vuoksella-tapahtuma on lauantaina 10.9.

Tiedote
2.9.2022 13:43
Imatran matkailun juhlavuoden kolmannessa tapahtumassa on runsaasti mielenkiintoista ohjelmaa. Vuoksen valoiksi nimettyihin tapahtumapaikkoihin yleisö pääsee ilmaiseksi Vuoksen Lautturin kyydissä risteillen.

Tapahtumapaikkoina toimii Hilja Piha, Vuoksen Kalastuspuisto, Neitsytniemen Kartano ja Ravintola Sula.

Perinteikkäitä käsityötaitoja Hiljan Pihalla

Imatran Inkeri avaa perinnepäivän Hiljan Pihalla klo 10. Paikalla voi tutustua ja kokeilla erilaisia perinteisiä käsityön taitoja, kuten päreiden tai tervan valmistusta sekä lankojen värjäystä. Lounaaksi voi askareiden päälle nauttia karjalaista riistakäristystä.

Kalastuskilpailuja Vuoksen Kalastuspuistossa

Kalastuksen pariin pääsee Vuoksen Kalastuspuistossa, jossa on lapsille ongintakilpailua ja aikuisille soutu-uistelua ja myöhemmin illalla tuulastusta. Kilpailuihin pääsee osallistumaan ilmoittautumalla ennakkoon Kalastuspuistoon.

Imatran historiaa Neitsytniemen kartanossa

Opastettujen kartanokierrosten lisäksi on tarjolla luentoja Juhani Järvisen Taiteilijoiden Vuoksesta ja Imatran matkailuoppaiden kertomana Imatran historiasta. Vanhan ajan kartanomusiikista vastaa Heini ja Johannes Vesterinen.

- Kartanossa pääsee vanhan ajan tunnelmaan niin musiikin kuin luentojenkin kautta, kartanon rouva Jaana Tirri kuvailee.

Päivän valaistus Ravintola Sulassa

Matkailun juhlaa 250 vuotta -tapahtuma Valoja Vuoksella huipentuu näyttävästi valaistuun Ravintola Sulaan. Ennakkovarauksella voi nauttia Sulassa rapukattauksen Vuoksesta pyydetyistä ravuista. Musiikista vastaa DJ Amanda Harkimo.

- Valot tulevat näkymään varmasti Neitsytniemen Kartanolle saakka, Ravintola Sulan yrittäjä Jussi Honka lupaa. 

Tapahtuma Vuoksella mahdollisesti myös ensi vuonna

Matkailun juhlavuoden hankkeella on ollut tarkoitus toteuttaa tapahtumia siten, että niitä toteutetaan useamman yrityksen kesken yhteistyössä. Tavoitteena on ollut myös, että tapahtumalla on jatkumoa tuleville vuosille.

- Sehän olisi hyvä ajatus ensi vuonna toteuttaa kesän päättäjäiset Vuoksella täällä toimivien yrittäjien kanssa yhteistyössä, yrittäjä Toni Kainulainen innostuu.

- Tämä ajankohtakin sopisi oikein hyvin tapahtumakalenteriin, jatkaa Jussi Honka.

Juhlavuoden kolmas tapahtuma Valoja Vuoksella toteutetaan osana Etelä-Karjalan liiton MOKRA-rahoitteista “Matkailun juhlaa 250-vuotta” hanketta. Hanke tukee taloudellisesti tapahtuman toteutumista. Juhlavuosihankkeen toteuttavat yhteistyössä Imatran kaupunki Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö ja Kulttuuritila Nuijamies.

Lisätietoja:

tapahtuman tuottaja Juha-Pekka Natunen, Kulttuuritila Nuijamies, p. 040 7624217, jpatnuijamies.fi (jp[at]nuijamies[dot]fi)
projektipäällikkö Soile Lehtinen, Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö, p. 040 732 5778, soile.lehtinenatekvas.fi (soile[dot]lehtinen[at]ekvas[dot]fi)

Vuoksen lautturin ilmaiset risteilyt Vuoksella lauantaina 10.9. kello 11:30-20:15

Kalastuspuisto-Neitsytniemi (lähtö Kalastuspuistosta): kello 11.30, 12.30, 13.30 14.30 ja 15.30

Neitsytniemi-Kalastuspuisto (lähtö Neitsytniemestä): kello 12.00, 13.00, 14.00, 15.00 ja 16.00

Kalastuspuisto-Sula (lähtö Kalastuspuistosta): kello 16.30, 17.30. 18.30 ja 19.30

Sula-Kalastuspuisto (lähtö Sulasta): kello 17.00, 18.00, 19.00 ja 20.15