Kuva
Venekoppeja Saimaan rannalla.
Venekoppeja Saimaan rannalla.

Saimaan rannalla sijaitsevat venevajat kaipaavat aktiivisia omistajia

Tiedote
7.6.2022 18:42
Osa Saimaan rannalla sijaitsevista venekopeista on hyvässä kunnossa, mutta osa on päässyt rapistumaan. Jos kopille ei ole käyttöä, sen voi myydä tai luovuttaa eteenpäin.

Imatran alueella Saimaan rannalla on tällä hetkellä noin 160 venekoppia.

Osa venekopeista on hyväkuntoisia, mutta osa on päässyt rapistumaan esimerkiksi runsaslumisen talven aikana.

—Venekoppien omistajien olisi hyvä käydä tarkastamassa oman kopin kunto ja tarvittaessa korjata vauriot, tarkastusrakennusmestari Juha Luukkonen Imatran kaupungilta toteaa.

Rannoilla on myös jonkin verran koppeja, jotka vaikuttavat käyttämättömiltä tai hylätyiltä.

Jos omistajalla ei ole kopilleen käyttöä, sen voi myydä tai luovuttaa eteenpäin. Venekopin voi myös vastikkeetta luovuttaa kaupungille.

—Mikäli joku haluaa luopua venevajastaan, hän voi ilmoittaa asiasta meille. Meiltä kysytään vapaita venekoppeja aina silloin tällöin, kartoittaja Eija Heikkinen kertoo.

Venekopit ovat yksityisomistuksessa ja ne sijaitsevat Imatran kaupungin tai Tornatorin mailla. Molemmissa tapauksissa maanvuokrauksen hoitaa kaupunki.

Mikäli venekopin myy tai luovuttaa eteenpäin, muutoksesta täytyy tehdä ilmoitus kaupungille. Ilmoituslomake löytyy kaupungin verkkosivuilta tästä linkistä. Samalta sivulta löytyy myös lomake, jolla kopin voi luovuttaa kaupungille.

Lisätietoja:

Tarkastusrakennusmestari Juha Luukkonen, juha.luukkonenatimatra.fi (juha[dot]luukkonen[at]imatra[dot]fi), 020 617 4310
Kartoittaja Eija Heikkinen, eija.heikkinenatimatra.fi (eija[dot]heikkinen[at]imatra[dot]fi), 020 617 2363

Venekopit