Kuva
Jutta kädet ylhäällä palkinnon kanssa
Lukion englannin ja ruotsin opettaja Jutta Turunen tuulettaa kiertopalkinnon kanssa

Koulukeskukset palkitsivat arjen sankareita

Tiedote
29.4.2020 14:49
Imatran koulujen henkilökunta valitsi keskuudestaan arjen sankareita, jotka ovat tehneet pyyteettömästi töitä muut huomioiden ja luoneet työyhteisöön innostunutta ilmapiiriä.

Palkinnon saivat Kosken koulukeskuksen koulusihteeri Merja Auvinen, yhteislukion englannin ja ruotsin päätoiminen tuntiopettaja Jutta Turunen, Mansikkalan koulukeskuksen erityisopettaja Hanne Ahvenainen ja Vuoksenniskan koulukeskuksen kotitalousopettaja Satu Tammela-Salopelto.

Tästä lähtien vuosittain kussakin koulukeskuksessa ja lukiossa jaettavan kiertopalkinnon luovuttivat Imatran kaupungintalolla opetuspalveluiden päällikkö Minna Rovio ja koulukeskusten sekä lukion rehtorit. Palkintoa pääsi vastaanottamaan kolme neljästä palkittavasta.

Kosken koulukeskuksella palkittiin koulusihteeri Merja Auvinen.

 – Olin hyvin otettu tästä. Ihan nousi hyvän mielen kyynelet silmiin, Auvinen kuvailee tunnelmiaan kuultuaan palkinnon saamisesta.

Auvinen kertoo, että hän on käynyt korona-aikana töissä kouluilla, koska silloin on helpompi säädellä omaa työaikaansa ja onhan hyvä jonkun olla paikalla.

Vuoksenniskalla palkittu Satu Tammela Salopelto sanoo yllättyneensä valinnasta.

– Tosi lämmittävältä tuntuu saada tällainen tunnustus.

Etätyöskentelyaika hänellä on sujunut hyvin.

– Olen rakentanut siitä sellaisen tietokonepelin. Kun pidän yhteyttä oppilaisiin ja saan jonkun haasteellisen oppilaan tekemään töitä, saan siitä pointseja, hän kertoo.

Tämän lukuvuoden jälkeen tohtorinopintoihin suuntaavasta Jutta Turusesta työkavereiden tunnustus tuntui hirvittävän hyvältä. Etäopetuskin on sujunut hyvin.

– Olen siinä etuoikeutetussa asemassa, että minulla on samat ryhmät opetettavana etänä kuin oli jo ennen koronaa. Se helpottaa järjestelyjä.

Minna Rovion mukaan henkilökunnan huomioimisella halutaan tukea koulukeskusten työhyvinvointia

– Erittäin oleellista on, että kollegat saivat valita palkittavat, Rovio toteaa