Kuva
Etätyön mahdollisuudet kannattaa nyt hyödyntää, jos ammatti sen sallii.

Imatra suosittaa Pietarista palanneille etäopetusta ja -työtä

Tiedote
14.3.2020 20:21
Ryhmä palasi ennen kuin matkarajoitteet olivat voimassa.

Imatran kaupunki esittää, että Pietarista viime keskiviikkona robotiikkamatkalta palanneet 12 koululaista ja matkaan osallistuneet 10 aikuista eivät saavu kouluille tai työpaikoille ensi viikolla.

Oppilaille suositellaan etäopetusta ja henkilökunnalle etätyötä. Kaikkiin matkalla olleisiin tai heidän huoltajiinsa on oltu yhteydessä tänään.

Kyseessä on varotoimi, koska yksi matkalle osallistunut henkilö on saanut perjantaina flunssaoireita.

Kaupunki katsoo ryhmän etäopiskelun ja –työn olevan järkevä varotoimi tässä tilanteessa.

Matka tehtiin alkuviikosta. Tuolloin matkarajoituksia ei vielä ollut Venäjän suuntaan, ja viranomaisten mukaan oppilasryhmän Pietariin matkustamiselle ei ollut esteitä, kun kaupunki tiedusteli etukäteen asiaa.

Kaupunki korostaa, että kaikki erityisryhmiin kuuluvat oppilaat, kuten esimerkiksi diabeetikot, astmaatikot voivat olla poissa opetuksesta, vaikka altistumista ei olisi tapahtunut. Opettaja voi myöntää poissaololuvan kolmeksi päiväksi tai rehtori pidemmäksi ajaksi. Huoltajien kannattaa olla yhteydessä omaan opettajaan tai rehtoriin etäopetukseen liittyen.

Kaupunki muistuttaa, että kaikki ulkomaan matkat tulisi nyt jättää tekemättä. Tämä koskee myös tankkausmatkoja Svetogorskiin.

 

Kaupungin koronaan liittyvät ohjeet päivitetään verkkosivuille: https://www.imatra.fi/imatran-kaupungin-koronaohjeet.

 

Lisätietoja:

Hyvinvointipalveluiden päällikkö Arja Kujala, p. 020 617 2227. arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi)