Kuva
Ilmakuva Imatrasta.
Miten eri alueita pitäisi kehittää?

Millaista Imatraa tavoittelemme?

Tiedote
19.12.2019 13:53
Yleiskaava 2040 suunnittelu on käynnissä. Maaliskuussa suunnitelmien laajempi esittely kaupunkilaisille.

Tulevaisuuden Imatraan pureudutaan nyt, kun työn alle on otettu yleiskaava 2040.

Nyt syksyn aikana on mietitty yleiskaavan tavoitteita, rakennemallia ja alustavaa kaavarunkoa.

Rakennemallivaiheen ideana on miettiä seuraavia kysymyksiä: Millaisia  alueet ovat? Miten niitä pitäisi kehittää? Millaisia vaihtoehtoja alueiden kehittämisessä on?

Yleiskaavan tavoitteet, rakennemallin sisältö ja sen vaikutusten arviointi esiteltiin kaupunginhallituksessa 16.12.  Kaupunginhallitus näytti vihreää valoa suunnittelun jatkamiselle. Seuraavaksi rakennemallin pohjalta laaditaan valmiiksi ensi kevään aikana kaavarunko, joka muodostaa kokonaisvaltaisen kuvan kaavaluonnoksen pohjaksi.

- Kaavarunkovaiheessa huomiota kiinnitetään alue- ja yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän lisäksi muun muassa elinkeinoelämän alueisiin, viherjärjestelmään ja kaupunkia ympäröiviin lieve- ja maaseutualueisiin, kaupunkisuunnittelupäällikkö Ulla Karjalainen kertoo.

Valmisteluaineistoa tullaan maaliskuun aikana esittelemään kuntalaisille ja muille osallisille.

Tutustu yleiskaavan suunnitteluaineistoon täältä.

Lisätietoja: Kaupunkisuunnittelupäällikkö Ulla Karjalainen, p. 020 617 4457, ulla.karjalainenatimatra.fi (ulla[dot]karjalainen[at]imatra[dot]fi)