Urheilutalon sijaintipaikaksi on linjattu Ukonniemi.

Päättäjät odottavat lisää selvityksiä uimahallin ja urheilutalon vaihtoehdoista

Tiedote
16.12.2019 20:28
Seuraavan kerran paikkavaihtoehtoja punnitaan tammi-helmikuussa.

Kaupunginhallituksen ja lautakuntien maanantaisessa yhteisessä seminaarissa päättäjät peräsivät lisää selvityksiä uimahallin ja urheilutalon tulevasta sijainnista.

─ Lisää selvityksiä vaadittiin muun muassa kustannuksista, liikennejärjestelyistä ja elinvoimavaikutuksista, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen kertoo.

Imatran kaupunginhallitus päätti marraskuussa, että vanhaa Pässiniemessä sijaitsevaa urheilukiinteistöä ei enää korjata. Sijoituspaikkavaihtoehtoja ovat tällä hetkellä nykyinen tontti,  jokin muu tontti Mansikkalassa tai Imatrankoskella esimerkiksi vain uimahallille, Ukonniemessä uimahalli ja urheilutalo yhdessä tai erikseen.

Seuraavan kerran vaihtoehtoja käsitellään alkuvuodesta tammi-helmikuun aikana lisäselvitysten valmistuttua.

Lisätietoja:         

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen, p. 040  548 3790,  anna.helminenatimatra.fi