Kuva
Liikennemerkki koulukeskuksen vieressä.
Mansikkalan koulukeskuksen jättöpaikka.

Mansikkalan koulukeskuksen ympäristössä kiinnitettävä huomiota pysäköintiin

3.2.2022 10:59
Suositeltavaa on, että jättöpaikalle ajava ei poistuisi autostaan. Koulukeskuksen sisällä asioivat voivat pysäköidä Ruokosuonkadun ja Karjaportinkadun parkkipaikoille.

Liikenne Mansikkalan koulukeskuksen ympäristössä ruuhkautuu ajoittain etenkin aamuisin ja iltapäivisin.

Epäselvyyttä ja ruuhkaa on syntynyt erityisesti Tainionkoskentien varrella olevien jättöpaikkojen kohdalla.

Jättöpaikat on tarkoitettu koululaisten kouluun tuomiseen ja heidän pois hakemiseensa. Ne eivät ole pysäköintipaikkoja, vaan paikat on tarkoitettu lyhytaikaiseen pysähtymiseen.

Suositeltavaa on, että jättöpaikalle pysähtyvä autoilija ei poistuisi autostaan esimerkiksi viemään tai hakemaan lastaan.

—Tarkoitus on, että autot siirtyvät jonossa eteenpäin sitä mukaa kun tilaa edessä on, jolloin uusi auto voi aina ajaa jonon perälle. Tämä ei onnistu, jos väleissä on autoja, joissa kuski ei ole paikalla, kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma opastaa.

Ruokosuonkadulla ja Karjaportinkadulla on parkkipaikkoja

Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen lapsia tuovat huoltajat sekä muut koulukeskuksen sisällä asioivat henkilöt voivat pysäköidä Ruokosuonkadun ja Karjaportinkadun varrelle.

—Näille kadunvarsipaikoille voi parkkeerata enintään puolen tunnin ajaksi, Ala-Vannesluoma kertoo.

Huoltajille ja muille rakennuksessa asioiville on parkkipaikkoja myös Ruokosuonkadun ja Karjaportinkadun kulmauksessa.

Henkilökunnalle ja lukiolaisille omat pysäköintialueet

Henkilökunnan pysäköintialue on Ruokosuonkadun vieressä.

Lisäksi henkilökunnan parkkipaikkoja on niin kutsutulla Krimin pysäköintialueella Koulukadun toisella puolella.

—Siellä Mansikkalan koulukeskuksen henkilökunnalle on varattu kaksi riviä, ja pysäköintiin vaaditaan lupa. Loput Krimin parkkialueesta on Ammattiopisto Sampon käytössä, Imatran yhteislukion rehtori Mika Strömberg kertoo.

Lukion opiskelijat voivat pysäköidä uimahallin parkkipaikalle mieluiten keilahallin puoleiselle alueelle.

Koulukeskuksen etuovien edustalla oleva pysäköintialue on puolestaan varattu Eksoten henkilökunnalle ja asiakkaille. Siinä olevia sähkölatauspisteitä voi käyttää myös koulukeskuksen henkilökunta.

Lunta kuljetetaan pois tällä viikolla

Viime viikkoina liikennettä on hankaloittanut omalta osaltaan runsas lumimäärä, joka on kaventanut katuja ja peittänyt näkyvyyttä.

—Lunta ajetaan pois koulukeskuksen ympäristöstä tämän viikon aikana, työpäällikkö Kimmo Kauhanen Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Kipasta kertoo.

Karjaportin ja Ruokosuonkadun varren henkilökunnan pysäköintipaikat on varattu vuoropäiväkodin henkilökunnalle myös iltaisin ja viikonloppuisin. Muilla pysäköintialueilla pysäköintirajoitukset ovat voimassa arkisin kello 7—16.

Pysäköintiin kannattaa nyt kiinnittää erityistä huomiota, sillä valvontana panostetaan helmikuun alusta lähtien uusin voimin. Kaupungilla aloitti vuoden tauon jälkeen vs. pysäköinnintarkastaja. Valvontaa tehdään muun muassa koulukeskusten ympäristössä.

Lisätietoja:
Kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma, paivi.ala-vannesluomaatimatra.fi, 020 617 4418
Mansikkalan koulun rehtori Lasse Tiilikka, lasse.tiilikkaatimatra.fi, 020 617 5718
Imatran yhteislukion rehtori Mika Strömberg, mika.strombergatimatra.fi, 020 617 570

 

 

file type icon