

Kesätyösetelin arvo nousee tänä vuonna 350 euroon! Nuorille maksettava vähimmäispalkka nousee 500 euroon.
Imatran kaupunki, Ruokolahden kunta, Rautjärven kunta, Parikkalan kunta ja OP Etelä-Karjala tukevat nuorten työllistymistä kesällä 2023 jakamalla kesätyöseteleitä v. 2003-2009 syntyneille nuorille.
Kesätyöseteliä käytettäessä nuorelle maksettava palkka on vähintään 500€/60h - työnantaja säästää palkkakustannuksissa kesätyösetelin arvon 350€. Sivun reunasta näet jäljellä olevien seteleiden määrän.
Vastausviesti setelin myöntämisestä pyritään lähettämään viikon kuluessa hakemuksen saapumisesta, alussa voi olla pientä viivettä ruuhkan vuoksi. Setelit myönnetään saapumisjärjestyksessä.
Kesätyöntekijän kotikuntana tulee olla Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi tai Parikkala. Kun kesätyösetelin hakijan kotikunta on Imatra, seteli myönnetään ensisijaisesti kotipaikkakunnan yritykseen.
Kesätyösetelin arvo 350 € maksetaan työnantajalle työsuhteen päätyttyä.
Ajankohta kesätyöjaksolle on 1.5-31.8.2023.
Kesätyön kesto: minimi 10 työpäivää. Työsuhteen ajalta työtunteja tulee kertyä vähintään 60 h, tunnit voi hajauttaa pidemmällekin aikavälille.
Työntekijälle maksetaan työehtosopimuksen mukaista koululaisen/ kesätyöntekijän palkkaa. Palkan tulee kuitenkin olla vähintään 500€ kymmeneltä työpäivältä.
Työnantajalle kuuluvista velvoitteista vastaa yritys/yhdistys/järjestö.
Nuori voi työskennellä y-tunnuksellisessa yrityksessä, yhdistyksessä, järjestössä, säätiössä tai seurassa.
Ei voi työskennellä valtiolla, kunnalla, seurakunnalla, yksityisellä henkilöllä.
Ohjaamo myöntää kesätyösetelit ja lähettää tiedot kesätyösetelistä hakijan ja työnantajan sähköpostiin.
Setelit myönnetään hakemusten vastaanottojärjestyksessä. Etukäteisvarauksia ei voi tehdä.
Seteleitä myönnetään yksi seteli/hakija ja enintään 5 seteliä/työnantaja.
Onnea työnhakuun!
Lisätiedot:
Ohjaamo: Ohjaamo Imatra, p. 040 662 5637, ohjaamoimatra.fi
Iina Kovalainen p. 020 617 7277, iina.kovalainenimatra.fi
Työllisyysasiantuntija Marika Vento, p. 020 617 7279, marika.ventoimatra.fi
Setelit jaetaan sähköisesti. Tiedot kesätyösetelistä saat sähköpostiisi.
Kesätyösetelien loppuessa hakijat asetetaan varasijoille hakemusten saapumisjärjestyksessä.
Työnantaja! Vinkkaa avoimista työpaikoista Ohjaamoon, josta nuorille vinkataan mistä töitä kannattaa lähteä kyselemään.
Ota yhteyttä:
Ohjaamo Imatra, p. 040 662 5637, ohjaamoimatra.fi