Kuva
Kaupungintalon talvipuutarha.
Oppilaat ruokailevat taustalla näkyvässä ravintolatilassa.

Ukrainalaisten oppilaiden valmistava opetus alkaa kaupungintalolla lokakuun alussa

Tiedote
8.9.2022 12:51
Opetustilat ovat kolmannessa kerroksessa, välituntialue kaupungintalon ja Kulttuuritalo Virran välisellä nurmella.

Ukrainalaislasten ja -nuorten valmistava opetus alkaa kaupungintalolla 3. lokakuuta.

Kaupungintalolle perustetaan neljä opetusryhmää, joihin tulee noin 50 oppilasta. Jokaisessa ryhmässä työskentelee yksi opettaja ja yksi ohjaaja.

—Opetustilat sijaitsevat kaupungintalon kolmannessa kerroksessa, ja ruokailu järjestetään ensimmäisen kerroksen ravintolassa, Kosken koulukeskuksen johtava rehtori Johanna Ovaska kertoo.

Pihan muutostyöt aloitetaan ensi viikolla

Välituntialue rakennetaan kaupungintalon ja Kulttuuritalo Virran väliselle nurmelle. Alueelle asennetaan leikkivälineitä ja se rajataan aidoin.

Välituntialueelle kuljetaan kaupungintalon pääovista. Pääovien edustalla olevan parkkialueen Vuoksen puoleisen osan pysäköintipaikat poistetaan ja alue otetaan koululaisten käyttöön.

—Pysäköintitilaa on siis parkkihallin yläkannella jatkossa hieman vähemmän. Oppilaat kulkevat yläkannen kautta välituntialueelle ja reitti rajataan pois pysäköintikäytöstä aidoilla, tilahallintapäällikkö Petri Nuutinen sanoo.

Muutostyöt kaupungintalon pihalla alkavat tiistaina 13.9.

Kaupungintalolla opetetaan ainakin ensi kesään saakka

Alustavan suunnitelman mukaan valmistavaa opetusta järjestetään kaupungintalolla vähintään kesään 2023 saakka.

—Valmistava opetus kestää noin vuoden. Ensi syksynä oppilaat voivat jatkaa koulunkäyntiä omassa lähikoulussaan, Ovaska toteaa.

Valmistavassa opetuksessa keskitytään suomen kielen oppimiseen. Opetuksessa on mahdollista opiskella myös muita oppiaineita.

Lisätietoja:

Johtava rehtori Johanna Ovaska, johanna.ovaskaatimatra.fi (johanna[dot]ovaska[at]imatra[dot]fi), 020 617 5813
Tilahallintapäällikkö Petri Nuutinen, petri.nuutinenatimatra.fi (petri[dot]nuutinen[at]imatra[dot]fi), 020 617 1200