Kuva
keskusasema
Uudesta asemasta laaditaan suunnitelmia parhaillaan.

Imatran keskusaseman ympäristössä kuvataan hulevesiverkostoa

Tiedote
30.8.2022 16:12
.Aseman käyttäjille kartoitus näkyy lähinnä alueella liikkuvina kuvaajina ja mittahenkilöinä.

Imatran keskusaseman pihalla ja Tainionkoskentien ympäristössä on eilen maanantaina aloitettu verkostokuvaukset.

Tarkoituksemme on kartoittaa maan alla olevan hulevesiverkoston tila ja kunto, liikenneinsinööri Aino Vuopio kertoo.

Kartoitus tehdään, jotta tulevaisuudessa voidaan laatia uusi hulevesisuunnitelma keskusaseman alueelle.

Kartoituksen tekee kaupungille Lassila & Tikanoja. Aseman käyttäjille kartoitus näkyy lähinnä alueella liikkuvina kuvaajina ja mittahenkilöinä. Työ suoritetaan syyskuun aikana loppuun.

Uudesta asemasta valmistellaan linjauksia

Uuden keskusaseman osalta linjauksia valmistellaan kuluvan syksyn aikana.

─ Vanhan aseman purkamista ei käynnistetä ennen kuin päätös uudesta asemasta on tehty, toimitusjohtaja Lassi Nurmi Mitrasta toteaa.

 

Lisätietoja hulevesikaroituksesta:

Liikenneinsinööri Aino Vuopio, Imatran kaupunki, p. 020- 6171205, aino.vuopioatimatra.fi (aino[dot]vuopio[at]imatra[dot]fi)