Kuva
Yleisurheilukentän katsomossa yleisöä ja kilpailut käynnissä Imatralla 2019.
Yleisurheilun kilpailut Ukonniemessä 2019

Ukonniemen urheilukentän katsomon kattaminen linjataan ensi viikolla

Tiedote
19.8.2022 18:12
Valmista tulee olla Imatralla vuonna 2023 järjestettäviin nuorten yleisurheilun SM-kisoihin.

Imatran tämän vuoden investointisuunnitelmissa on ollut Ukonniemen yleisurheilukentän katsomon kattaminen. Lisäksi Toimitilat-yhtiö on varautunut rakentamaan uuden pukutilan ja tekonurmikentän uuden katsomon.

Urakkatarjoukset näistä urakoista on saatu. Kustannukset ovat kaksinkertaiset investointivarauksiin nähden, mikä johtuu materiaalikustannusten yleisestä noususta.

- Kokonaisinvestointi on tarkoin harkittu ja tarve niiden toteuttamiseen on edelleen olemassa. Siksi tullaan esittämään, että investoinnit toteutetaan suunnitellusti, hyvinvointijohtaja Arja Kujala kertoo.

- Tavoitteena on, että rahoitus näihin investointeihin tulee nykyisen talousarvion sisältä, mutta meidän on varauduttava myös mahdolliseen lisämäärärahan hakemiseen investointien kattamiseen, Kujala jatkaa.

Hyvinvointilautakunta käsittelee investointikokonaisuuden ensi viikon kokouksessaan, minkä jälkeen asia etenee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ja edelleen valtuustoon.

Lisätietoja:

hyvinvointijohtaja Arja Kujala, arja.kujalaatimatra.fi (arja[dot]kujala[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2227