Kuva
Seinä, jossa on iltapäiväkerhon aikataulu.
Koululaisille järjestetään toimintaa aamuisin ja iltapäivisin.

Imatran koulujen aamupäivätoiminta alkaa perjantaina 12.8.

Tiedote
9.8.2022 11:32
Iltapäiväkerhot aloittavat heti ensimmäisenä koulupäivänä torstaina.

Ensimmäisten ja toisten luokkien oppilaille tarkoitettu iltapäivätoiminta alkaa Imatran koulukeskuksissa ensimmäisenä koulupäivänä eli torstaina 11.8. Aamupäivätoiminta alkaa perjantaina 12.8.

Aamupäivätoiminta käynnistyy tänä syksynä ensimmäistä kertaa. Toimintaa tarjotaan omassa koulukeskuksessa aamuisin kello 7—9.

—Tämä on hieno uudistus palveluihimme, opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio iloitsee.

Toimintaan on tullut runsaasti hakemuksia. Hyväksytyn päätöksen on saanut aamupäivätoimintaan noin 40 lasta ja iltapäivätoimintaan noin 170 lasta.

— Mansikkalan koulukeskukseen perustettiin suuren kysynnän vuoksi yksi lisäryhmä. Sekä aamu- että iltapäivätoiminnan tarkka osallistujamäärä tarkentuu koulun alettua. Pyrimme siihen, että jokaiselle tarvitsijalle löytyy paikka, aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori Mari Leppänen sanoo.

Tällä hetkellä jonossa on muutamia toisen luokan oppilaita.

Aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan mukaan sähköisesti kaupungin verkkosivujen kautta. Paikkaa voi hakea myös kesken lukuvuoden. Toiminta on maksullista. 

 

Lisätietoja toiminnasta:

Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori, apulaisrehtori Mari Leppänen, mari.leppanenatimatra.fi (mari[dot]leppanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 5711

Opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio, minna.rovioatimatra.fi (minna[dot]rovio[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 3404

Laskutusasiat:

Palvelusihteeri Merja Ojala, merja.ojalaatimatra.fi (merja[dot]ojala[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 3351