Kuva
Tie, hankea ja metsää.
Kalevankuja Onnelassa. Tontit tien molemmin puolin

Onnelan tonteista tehtiin yksi tarjous

Tiedote
16.6.2022 16:48
Hienoa, että alue kiinnostaa, sanoo kaupungingeodeetti Sini Pekkala.

Onnelan uusista tonteista on tehty kaupungille yksi tarjous. Tonttien hakuaika päättyi viime yönä.

— Hienoa, että alue kiinnostaa, kaupungingeodeetti Sini Pekkala iloitsee.

Onnelasta oli tullut kaupungille jonkin verran kyselyjä aiempina vuosina. Siksi tarpeettomista puistoalueista päätettiin muodostaa asemakaavamuutoksen yhteydessä pientaloille tarkoitettuja tontteja.

Tonttien hakuaika alkoi huhtikuussa. Viestintää vauhditettiin markkinointikampanjalla.

Tontti varataan tarjouksen tekijälle vuoden ajaksi, jona aikana varauksen tehnyt voi suunnitella ja valmistella rakennusprojektia. Kun talolle on rakennettu perustukset, varaajalla on mahdollisuus ostaa tontti omaksi.

— Tontilla on rakennusaikaa viisi vuotta. Tonttia ei siis voi jättää itselleen jemmaan, vaan sille on rakennettava asuinrakennus rakennusvelvoitteen mukaisesti, Pekkala kertoo.

Kaupungilla on myynnissä tontteja ympäri kaupunkia. Myynnissä olevat tontit löytyvät kaupungin verkkosivuilta tästä linkistä.

Lisätietoja:
Kaupungingeodeetti Sini Pekkala, sini.pekkalaatimatra.fi (sini[dot]pekkala[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4456