Kuva
Lähes tyhjä uimaranta.
Lempukan ranta.

Uimarannat eivät ole vielä virallisesti auki

Tiedote
7.6.2022 10:56
Osa rannoista pyritään avaamaan loppuviikon aikana. Ennen sitä rantojen kunnostus- ja tarkastustyöt on tehtävä loppuun.

Imatran uimarannat ovat toistaiseksi suljettuja.

Rannoilla tehdään parhaillaan sukelluksia ja muita viimeistelytöitä, joiden avulla uimarantojen turvallisuus taataan talven jälkeen. Sukelluksissa tarkastetaan muun muassa se, ettei vedenpohjassa ole vaarallisia esineitä.

—Ennen kuin kaikki tarkastustyöt on tehty, emme voi taata rantojen turvallisuutta eikä rannoilla uimista siitä syystä suositella, liikuntapaikkamestari Jani Niittynen kertoo.

Ukonniemen, Lempukan ja Immalanlietteen rannat pyritään avaamaan vielä tämän viikon aikana. Avaamisesta tiedotetaan erikseen.

Raution ranta avataan myöhemmin. Rannasta poistetaan tällä viikolla puretusta laiturista veteen viime syksynä jääneet raudat. Sen jälkeen ranta sukelletaan läpi, jotta voidaan olla varmoja, ettei pohjassa ole teräviä tai muulla tavoin vaarallisia esineitä.

Lisätietoja:
Liikuntapaikkamestari Jani Niittynen, Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelu Oy

Uimarannat