Kuva
Karttakuva Sulkukujan liikennejärjestelyistä hulevesiputken rakentamisen aikana.
Sulkukujan liikennejärjestelyt 14.3.2022 alkaen

Uuden hulevesilinjan rakentaminen Sulkukujalle aiheuttaa muutoksia liikennejärjestelyihin ensi maanantaista alkaen

Tiedote
11.3.2022 12:52
Rakentamisen ajaksi Sulkukujan läpiajo katkeaa liikenteeltä ja kulku ohjataan Kosken koulun päästä, jossa yksisuuntainen katu muutetaan kaksisuuntaiseksi. Työ kestää noin 1,5 kuukautta.

Kevyenliikenteenväylän liikenne ohjataan kulkemaan Imatrankosken kentän läpi. Kentän päässä oleva hiihtolatu poistuu käytöstä. Vuoksentien läpiajoon työllä ei ole vaikutusta.

Alueen hulevesimäärät ovat kasvaneet uusien rakennusten ja parkkipaikkojen takia ja vanhan hulevesiputken kapasiteetti ei riitä. Urakassa rakennetaan uusi hulevesiputki Fortumin pumppaamolle, josta hulevedet pumpataan Vuokseen. Työ toteutetaan vasaraporaamalla niin, että putki porataan Vuoksentien ja junaradan ali, jonka jälkeen Sulkukujan viereen kaivetaan uusi linja.

- Kyseessä on alueen viimeisiä töitä ja kesällä alue päällystetään ja viimeistellään sekä tien reunassa olevat väliaikaiset aidat poistuvat katukuvasta, kertoo Henry Tapiola Mitralta.

 Kohteessa urakoitsijana toimii Koneurakointi Ovaska Oy.

Lisätietoja:

rakennuttaja Henry Tapiola, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, henry.tapiolaatmitra.fi (henry[dot]tapiola[at]mitra[dot]fi)

Jarkko Lapatto, Koneurakointi Ovaska Oy, p. 040 8571633