Kuva
Eeva Mäenpää Koira nimeltään Kissa -näytelmän harjoituksissa.
Eeva Mäenpää Koira nimeltään Kissa -näytelmän harjoituksissa.

Koira nimeltään Kissa on lapsille ja aikuisille tarkoitettu tunteisiin vetoava teatterileikki

Tiedote
24.2.2022 14:15
Ajankohtainen tarina käsittelee erilaisuutta, suvaitsevaisuutta ja yksinäisyyttä. Ensiaamua vietetään Teatteri Imatran Pikku Hiisi -näyttämöllä torstaina 10.3.

Koira nimeltään Kissa -lastennäytelmän harjoitukset ovat täydessä käynnissä Teatteri Imatran Pikku Hiisi -lavalla.

Näytelmän pääosassa on koira, jota on kutsuttu pienestä pitäen Kissaksi.

Kissojen kun on pärjättävä yksin, ja siksi Kissan on oltava itsenäinen. Hän tuntee olonsa yksinäiseksi. Mutta kaikki muuttuu, kun hän tapaa Näädän, niinikään yksinäisen lautapuolen kulkijan.

Kissa ja Näätä ystävystyvät. Uusi ystävyys lämmittää molempien ystävysten mieliä.

—Tarina on ihana ja herkkä, kaksi elämän murjomaa hahmoa kohtaavat toisensa ja löytävät yhteisen sävelen, näyttelijä Eeva Mäenpää kertoo.

—Se on myös kasvutarina, sadunomainen kasvukertomus, näyttelijä Antti Laine pohtii.

Mäenpää ja Laine tekevät näytelmän roolit. Ohjauksesta ja koko visualisoinnista vastaa Timo Rissanen. Lavastemaalaukset on tehnyt Irina Kurkinen.

Näytelmä perustuu palkitun kirjailijan Tomi Kontion teokseen.

Näytelmä luottaa leikkiin ja haastaa aikuiset

Koira nimeltään Kissa luottaa mielikuvituksen ja leikin voimaan. Se käsittelee ajankohtaisia teemoja – yksinäisyyttä, erilaisuuden hyväksymistä ja suvaitsevaisuutta.

Ne ovat teemoja, joita lapset ja aikuiset näkevät usein hyvin eri tavoin.

—Lapset katsovat asioita usein avoimemmin, ilman ennakkokäsityksiä, suoraviivaisemmin. Näytelmä haastaakin aikuisia tarkastelemaan omia käsityksiään ja ajatuksiaan, Rissanen sanoo.

Vaikka kyseessä on lastennäytelmä, se tarjoaa ajateltavaa myös aikuisille. Katsomoon voi tulla myös ilman lapsia, työryhmä vinkkaa.

Koira nimeltään Kissa -näytelmän ensiaamua vietetään Teatteri Imatran Pikku Hiisi -näyttämöllä torstaina 10.3. Lipunmyynti on käynnissä nyt.

 

Lisätietoja:

Teatterinjohtaja Timo Rissanen, p. 020 617 6645, timo.rissanenatimatra.fi (timo[dot]rissanen[at]imatra[dot]fi) 

Lippukauppa