Asukaslehti 1/2021: Digi digi digi, tule ihan liki
Kesä tulee, kesä. Kohta istun laiturilla, kuuntelen laineiden liplatusta. Ehkä vähän läpsin itikoita, jos ei lämmin tuulenvire niitä hätistele pois.
Saattaapa siinä päivää paistattaessa tehdä mieleni lukea jotain, vaan entä jos huomaan kirjan jääneen kotiin? Onneksi puhelin on aina mukanani!
Voin mennä Heili-kirjastojen verkkopalveluun ja lainata itselleni e-kirjan – tai e-äänikirjan! Voisin myös katsella Kirjastokinosta elokuvia, mutta lukeminen ja kuunteleminen sopivat tuohon kirkkaaseen tunnelmaan paremmin.
e-aineistojen kysyntä kasvaa
Pitkään jatkuneet poikkeusolot ovat pidentäneet digiloikkaa aimo harppauksen niin asiakkailla kuin kirjastoilla.
E-aineistojen käyttömäärät ovat valtavassa nousussa. Valtakunnallisen e-kirjaston tarpeellisuus on tajuttu viimein muuallakin kuin kirjastoissa, ja sitä edistämään on luotu yleisten kirjastojen digimediahanke.
Valtakunnallinen e-aineistoja tarjoava kirjasto lisäisi maantieteellistä tasa-arvoa, sillä e-aineistojen hankkiminen on kirjastoille jatkuvasti kasvava kuluerä, eikä joka kunnalla ole samanlaisia resursseja.
Heilin tarjonta laajenee ja digitukea annetaan
Tällä hetkellä Heili-kirjastojen asiakkaat voivat lukea ja kuunnella Ellibsistä yli 2700 e-kirjaa tai -äänikirjaa.
Laiturin nokassa luettavia eMagzin sähköisiä aikakauslehtiä on 38. Kirjastokinosta voi katsoa elokuvia täysin maksutta niin paljon kuin haluaa.
Rockwayn musiikkikursseilla voi kuka tahansa opetella soittamaan ja laulamaan, ja lisää musiikkia löytyy Naxosin palveluista. Lisäksi kirjastotiloissa on käytössä ePress, jossa voi lukea liki kaikki Suomessa ilmestyvät sanomalehdet.
Entä jos ei osaa käyttää sähköisiä palveluita? Ei hätää, kirjastossa autetaan! Tarjoamiemme palveluiden käytön opastus kuuluu olennaisesti antamaamme digitukeen.
Ja jos ei omista puhelinta tai muuta laitetta, tai sellainen on unohtunut kotiin? Kirjastoista saa toki vielä kirjojakin.
Heili-kirjastojen e-palvelut, kaikki samalla kirjastokortilla
- Ellibsin e-kirjat ja e-äänikirjat
- ePressin sanomalehdet
- eMagzin aikakauslehdet
- Kirjastokinon suoratoistoelokuvat
- Rockway-musiikkikoulu
- Naxosin musiikki- ja äänikirjapalvelut