
Tarkastuslautakunta: valtuustokaudella taloudenpito onnistui, strategiset tavoitteet eivät
Tarkastuslautakunta on saanut valmiiksi toimikautensa viimeisen arviointikertomuksen.
Siinä peilataan läpi koko nelivuotiskauden toteutumista.
Valtuustokauden onnistumiseksi lautakunta katsoo kaupungin taloudenpidon.
─ Se on ollut hyvää ja tiukkaa. Emme ole millään mittarilla kriisikunta, lautakunnan puheenjohtaja Matti Hirvonen kiittelee.
Valtuustokauden erityinen onnistuminen talouden näkökulmasta oli sote-kiinteistöjen myynti oikea-aikaisesti.
Moitittavaa tarkastuslautakunta näkee siinä, että kaupunginvaltuusto ei toimikaudellaan ole onnistunut strategiansa toteuttamisessa riittävällä tavalla. Strategian toteuttamiseen liittyvät päätösehdotukset ovat usein jääneet hallituksen tai valtuuston pöydälle.
─ Strategisia tavoitteita tukevia päätöksiä olisi pitänyt olla enemmän. Esimerkiksi rantarakentamiseen liittyen saimme 212 yhteydenottoa, mutta emme saaneet yhtään päätöstä aikaiseksi sen enempää Hosseinlahden, Risuniemen kuin Vuoksenkaan osalta, Hirvonen toteaa.
Arviointikertomuksessa todetaan, että erityisesti poliittiset erimielisyydet ovat valtuustokauden loppupuolella vaikeuttaneet asioiden eteenpäin viemistä.
Kehuja tarkastuskertomuksessa annetaan taloudenpidon ohella Imatra Base Camp Oy:lle ja Imatran Lämpö Oy:lle.
─ Molemmat yhtiöt ovat olleet menestystarinoita tavoitteiden toteuttamisen osalta. Emme osaa aina läheltä katsoen nähdä, miten hienoa työtä ne ovat tehneet, Hirvonen kiittelee.
Tarkastuskertomuksessa kiitetään myös kaupungin viestintää oikea-aikaisesta ja luotettavasta tiedottamisesta.
Sen sijaan Imatran kaupunkikonsernilla on vielä kehittämistä konsernitasolla.
─ Tämä edellyttää konserniyhtiöiden keskinäisen yhteistyön ja toiminnan parantamista sekä yhtiöiden ja kaupungin välisen tiedonkulun toimivuutta, arviointikertomuksessa todetaan.
Lautakunta suosittelee laadittavaksi hyvän hallinto- ja johtamistavan ohjeen konserniyhtiöille. Myös yhtiöiden hallitusten jäsenten nimityspolitiikka tulisi linjata valtuustotasolla.
Lue vuoden 2020 arviointikertomus
Lisätietoja:
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Matti Hirvonen, p. 040 760 8950, matti.hirvonenimatra.fi (matti[dot]hirvonen[at]imatra[dot]fi)