
Imatran kaupunki ryhtyy tilastoimaan henkilöstön ajamatta jääneitä työmatkakilometrejä
Imatran kaupunki ryhtyy seuraamaan henkilöstön ajamatta jääneitä työmatkakilometrejä. Kodin ja työpaikan välisiä työmatkoja jää tekemättä monilta työntekijöiltä päivittäin, sillä kaupunki suosittelee etätöitä sille osalle henkilökuntaa, joille etätöiden tekeminen on mahdollista.
Myös muualle suuntautuvia työmatkoja vältetään mahdollisuuksien mukaan.
Osa kaupungin ilmasto-ohjelmaa
Kaupungin työntekijät voivat ilmoittaa ajamatta jääneet työmatkansa työajanseurantaohjelmassa. Kilometreistä kerätään yhteistä pottia, jonka perusteella raportoidaan kaupungin etätöiden vaikutukset autoilun vähentyneisiin hiilidioksidipäästöihin.
–Kaupungille laadittiin vuonna 2019 uusi ilmasto-ohjelma, Vähähiilinen Imatra 2020–2030. Ohjelman yksi toimenpide on vähentää henkilöstön liikkumistarvetta suosimalla etätyötä. Ajamatta jääneiden kilometrien tilastointi on yksi tapa tehdä etätyön ilmastovaikutuksia näkyväksi, hankevetäjä Eetu Ahlberg Imatran kaupungin Ilmastoviisaat-hankkeesta kertoo.
Yksikin etätyöpäivä viikossa vaikuttaa
Imatran päästöistä tieliikenteen päästöt muodostavat noin kolmanneksen. Keskimääräinen työmatka Suomessa on noin 14 kilometriä, ja työmatkat ovat suuri yksittäinen tekijä suomalaisten päästöissä.
– Jo yksi etätyöpäivä viikossa vähentää päästöjä noin 200 kg C02-ekv. vuodessa. Jos miljoona suomalaista tekee yhden etäpäivän viikossa, säästyy vuoden aikana 11 000 henkilön hiilijalanjälki vuodessa. Sama keskimääräinen päästövähennys aiheutuu, jos työmatkan kulkee joka viikko kävellen tai pyöräillen julkisen liikenteen sijasta, Ahlberg laskee.
Tekemättömien työmatkojen tilastointi on aloitettu kaupungilla marraskuun alussa. Lukuja tarkastellaan ensimmäisen kerran tammikuussa 2021.
Lisätietoja:
Hankevetäjä Eetu Ahlberg, eetu.ahlbergimatra.fi (eetu[dot]ahlberg[at]imatra[dot]fi), 020 617 4665
Kati Bragge kävelee työmatkat ja sijoittaa säästyneet bussirahat
Hallinto- ja myyntisihteerinä Imatran kaupungilla työskentelevä Kati Bragge on kehittänyt oman systeemin ympäristöystävälliseen työmatkailuun. Hän kulkee reilun neljän kilometrin työmatkansa kävellen tai pyörällä ja laittaa säästyneet bussi- ja bensarahat säästöön.
–Kirjaan ylös jokaisen kävellen tai pyöräillen tehdyn työmatkan ja lasken tehdyksi säästöksi bussimatkan hinnan, eli kolme euroa suuntaansa. Kuukauden lopussa lasken summan yhteen ja sijoitan sen rahastoihin, Bragge kertoo.
Hän aloitti kampanjansa jo kesällä 2019. Parhaimpina kuukausina pottiin on kertynyt jopa 60 euroa. Yhteensä hän laskee säästäneensä satasia.
Raha ei kuitenkaan ole Braggelle tärkein syy kävelyyn. Tärkeämpää on se, että hän pitää kävelystä, ja kävely vapauttaa myös bussiaikataulujen tarkkailusta. Lisäksi autoilun vähentäminen on Braggelle yksi tapa kompensoida matkailusta aiheutuvia päästöjä.
– Eihän tämä tietenkään läheskään kaikkea hyvitä, mutta vähän kuitenkin.
Bragge suosittelee työmatkojen kävelyä tai pyöräilyä kaikille.
–Oma työmatkani kulkee Vuoksen vartta pitkin. Tämä on varmasti Suomen kauneimpia työmatkoja.