Kuva
Ylä- ja alamäkipyöräily
Mellonmäelle suunnitellaan pyöräilykeskusta.

Imatran talousarvio tasapainossa

Tiedote
2.11.2020 19:19
Mellonmäelle suunnitteilla pyöräily- ja kuntoilukeskus Trail Center.

Imatran kaupunginhallitus sai oman esityksensä ensi vuoden talousarviosta valmiiksi. Vuoden 2021 tilikauden laskennallinen tulos poistojen jälkeen on 24 000 euroa.

Neljä käsittelyä tarvitsimme tällä kertaa, että talousarvio saatiin tasapainoon, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen toteaa.

Talousarvioesityksen vuosikate on 9,3 miljoonaa euroa.

Erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa pidän hyvänä, että pystyimme tekemään tasapainoisen esityksen valtuustolle. Pidän hyvänä myös sitä, että panostamme elinvoimaisuuteen ja alueiden kunnossapitoon, hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Ilkka Nokelainen sanoo.

Lopullisen päätöksen ensi vuoden talousarviosta tekee kaupunginvaltuusto, joka kokoontuu ensi maanantaina.

Hallituksella reilun 0,5 miljoonan elinvoimavaraus

Talousarvioesitykseen sisältyy kaupunginhallituksen elinvoimapanostuksia yhteensä 525 000 euroa. Tuota summaa kaupunginhallitus käyttää ensi vuoden aikana sellaisiin elinvoimahankkeisiin, joiden odotetaan lisäävän kaupungin vetovoimaa ja luovan edellytyksiä uudenlaiselle elinkeinotoiminnalle.

Summasta tullaan suuntaamaan valtuuston aiempien päätösten mukaisesti Imatra-Svetogorsk –pyörätien rakentamiseen 125 000 euroa ja Lappeenranta-Imatran kaupunkiseudun ekosysteemihankkeeseen 50 000 euroa. Lisäksi varaus on myös Vuoksen kanavahankkeen suunnitteluun 100 000 euroa.

Mellonmäestä pyöräilykeskus

Näiden lisäksi kaupunginhallitus päätti tänään, että elinvoimapanostuksista osoitetaan 100 000 euron varaus myös Mellonmäen Trail Center –kehittämishankkeelle sillä ehdolla, että hanke saa ulkopuolisen 50 prosentin hankerahoituksen.

Mellonmäelle on suunnitteilla kunto- ja kilpapyöräilijöille reitistöjä sekä mäen laelle ulottuvat laadukkaat kuntoportaat. Mellonmäestä on tarkoitus tehdä varteenotettava pyöräilyliikuntapaikka. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa alueella voisi toimia myös pyöräilymatkailua tukevaa, yksityistä liiketoimintaa.

Kaupunginhallitus katsoi, että Mellonmäen pyöräily- ja kuntoilukeskus Trail Center voisi tarjota samalla sekä uudenlaisia liikuntamahdollisuuksia kuntalaisille että mahdollisuuden matkailupalveluyrityksille, Helminen sanoo.

Trail Centerin suunnittelusta ja hankerahoituksen hakemisesta vastaa kaupungin tytäryhtiö Imatran Rakennuttaja Mitra Oy.

 

Lisätietoja:

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen, p. 020 617 2280, anna.helminenatimatra.fi (anna[dot]helminen[at]imatra[dot]fi)

Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Ilkka Nokelainen, p. 040 5930552, ilkka.nokelainenatimatra.fi (ilkka[dot]nokelainen[at]imatra[dot]fi)

Kaupunginjohtaja Kai Roslakka, p. 020 617 2226, kai.roslakkaatimatra.fi (kai[dot]roslakka[at]imatra[dot]fi)

Apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino, p. 020 617 2206, kaisa.heinoatimatra.fi (kaisa.heino@imatr)kaisa.heinoatimatra.fi (a.fi)