Kuva
Bussien poikkeavat reitit 6.4. alkaen.

Koulukatu suljetaan läpiajolta kiertoliittymätyön vuoksi

Tiedote
27.3.2020 17:12
Myös bussireitteihin muutoksia 6.4. alkaen. Tainonkoskentiellä liikenne kulkee kahdella kaistalla työmaan ohi.

Koulukadun ja Tainionkoskentien kiertoliittymän rakentaminen alkaa valmistelevilla töillä 1.4.

Koulukatu sulkeutuu läpiajoliikenteeltä 6.4. Sulkualue alkaa välittömästi Sampon liittymästä Tainionkoskentielle asti.

Samalla eli 6.4. alkaen Tainionkoskentiellä liikenne rajoittuu töiden ajaksi vain kahdelle Vuoksen puoleiselle kaistalle neljän kaistan sijaan (katso liite).

Työt tulevat vaikuttamaan alueen liikennöintiin monella tapaa. Tainionkoskentiellä jatkuu edelleen alennettu nopeusrajoitus (30 km /h).

─ Toivomme, että autoilijat noudattavat rajoituksia, jotta työt saadaan tehtyä kaikkien kannalta turvallisesti. Tilannetta helpottaa se, että alueella on nyt vähän muuta liikennettä koululaisten etäopiskelun ja uimahallin kiinniolon vuoksi kaupungininsinööri Päivi Pekkanen sanoo.

Kiertoliittymän rakentamisella on vaikutusta myös linja-autoliikenteeseen, kun Koulukatu suljetaan. Koulukadun sijaan bussit ajavat kiertoreittiä Keskusaseman ja Imatrankosken välillä (kuva).

Kiertoliittymän työt kestävät heinäkuun loppuun asti. Linja-autojen reittien poikkeusjärjestely on voimassa kesäaikataulukauden loppuun.

Kaukoliikenteen vuorot ja linja 4 kulkevat entiseen tapaan Tainionkoskentietä pitkin.

Urakkakilpailun kiertoliittymän rakentamisesta voitti Kreate Oy. Urakkakilpailuun osallistui  kahdeksan tarjoajaa. Urakan hinta on noin 1,5 miljoonaa euroa.

 

Lisätietoja: rakennuttaja Henry Tapiola Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, p. 05 235 2827, henri.tapiolaatmitra.fi (henry[dot]tapiola[at]mitra[dot]fi)

Mikä muuttuu?

  • Kiertoliittymässä Mansikkalan suunnasta Koulukadulle tulee oma kääntymiskaista. Varsinainen kiertoliittymä on yksikaistainen.
  • Myös  kiertoliittymästä Imatrankosken suuntaan Tainionkoskentie muuttuu yksikaistaiseksi. Tähän asti yksikaistaisuus on alkanut Ruokosuonkadun liittymästä.
  • Oppilaiden jättöalueita tulee molemmin puolin Tainionkoskentietä.
  • Koulukadun ja Karjaportinkadun liittymään rakentuu korotettu suojatie. Se toimii myös hidasteena ja lisää näin Koulukadun suunnasta tulevien liikenneturvallisuutta.
  • Koulukadun alle liittymän tuntumaan rakennetaan uusi alikulkutunneli. Vastaava tehtiin aiemmin jo Keskuskadun kiertoliittymän tuntumaan.
  • Koko korttelialueella (Tainionkoskentie, Ruokosuonkatu, Karjaportinkatu ja Koulukatu) tulee olemaan 30 kilometrin nopeusrajoitus. Jo nyt vesijohtolinjan siirron vuoksi Tainionkoskentiellä on koulutyömaan kohdalla alennettu nopeusrajoitus.