Kuva
Mansikkalan päiväkoti poistuu käytöstä 2020.

Mansikkalan päiväkotiin ilmanpuhdistimet

Tiedote
27.9.2019 14:31
Laitteilla varmistetaan tilojen käyttöturvallisuus kiinteistön loppuajaksi.

Mansikkalan päiväkotiin asennetaan ilmanpuhdistimia lokakuun aikana. Tähän ratkaisuun päädyttiin, koska muutamat henkilöt oireilevat edelleen tiloissa. Ilmanpuhdistimilla halutaan varmistaa tilojen turvallinen käyttö.

─ Samoja Sisäilmalähetti-yrityksen laitteita käytettiin Kosken koululla kuukausien siirtymävaiheen aikana, kun varmistettiin tilojen käyttöturvallisuus ennen kuin koulu siirtyi korvaaviin tiloihin, tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen sanoo.

Sisäilmaa ryhdyttiin tutkimaan kevättalvella 2019, kun epäiltiin muutamien henkilöiden oireilevan sisäilman vuoksi. Ensimmäisissä tutkimuksissa ei oireilulle löytynyt syytä. Tutkimuksia jatkettiin toukokuussa. Näissä jatkotutkimuksissa löydettiin ulkoseinän eristeistä viitteitä mahdollisista mikrobivaurioista.  Tutkimusten perusteella nämä löydökset eivät voineet olla oireilun syynä, koska löydetyt paikat sijaitsevat höyrysulkumuovin ulkopuolella.  Tilan sisäilman varmistamiseksi päiväkodin tiloissa vaihdettiin ikkunoiden alapuoliset eristeet kesällä ja samalla varmistettiin rakenteiden tiiveys.

Ilmanpuhdistimet ovat käytössä siihen asti, kun Mansikkalan päiväkoti on käytössä. Tilat poistuvat kokonaan käytöstä, kun Mansikkalan uusi koulukeskus valmistuu.

 

Lisätietoja:

Tila- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen, p. 020 617 4450, sami.turunenatimatra.fi

Päiväkodin johtaja Airi Kojo, p. 020 617 5828, airi.kojoatimatra.fi