
Imatran yhteislukioon 103 uutta opiskelijaa
Saadun yhteisvalinnan esityksen mukaan Imatran yhteislukioon on yhteisvalinnassa hyväksytty 103 opiskelijaa. Aloituspaikkoja on 120. Ensisijaisia hakijoita oli yhteensä 101, joista 99 esitetään valittavaksi. Heidän lisäkseen neljää aloittavaa opiskelijaa esitetään valittavaksi haun 2. tai 3. sijalta. Alin hyväksytty keskiarvo on 7,00.
- Aloittavia opiskelijoita on hiukan vähemmän kuin vuosi sitten. Se oli pienehkö yllätys, koska perusopetuksen päättävä ikäluokka oli nyt suurempi kuin vuosi sitten, mutta ikäluokan sisäinen vaihtelu jatko-opintopaikkojen osalta on normaalia. Myös olosuhteilla saattaa olla vaikutusta. Toisaalta kun nyt mennään neljään aloittavaan ryhmään, niin ryhmäkoot voivat näin säilyä hieman maltillisempina, sanoo lukion rehtori Mika Strömberg.
Imatralla ja Lappeenrannassa toimivan Etelä-Karjalan IB-lukion 30 aloituspaikkaa täyttyvät. Heidän lisäkseen valitaan vielä harkinnanvaraisesti muutama opiskelija.
Imatralla toimivaan Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun lukioon esitetään valittavaksi 13 opiskelijaa. He opiskelevat Imatran yhteislukion perusryhmissä.
Tietosuojan vuoksi kaupunki ei julkaise valittujen nimiä koulun kotisivuilla, ulko-ovessa tai lehdissä. Valitut saavat tiedon sähköpostitse Opintopolku-palvelusta ja kirjeitse koululta. Uusi lukuvuosi 2019-2020 alkaa 8.8.2019
Lisätietoja:
lukion rehtori Mika Strömberg, 020-617 5709
IB-lukion osalta apulaisrehtori Anne Lindell, 020-617 5561