
Uudenlaista palvelua Eksoten ja Imatran kaupungin yhteistyönä
Imatran Vuoksenniskalle valmistunut Immalan Loiste -kiinteistö on rakennettu Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:n hankkeena. Ikäihmisten asuminen, ohjattu senioritoiminta sekä kaupunginkirjaston palvelut samassa rakennuksessa antavat mahdollisuuden uudenlaiseen toimintaan. Kirjaston avajaispäivän monipuolinen ohjelma on mainio lähtölaukaus kaupunginosan uudelle, monipuoliselle kulttuuritilalle.
Uudesta lähikirjastosta tulee saavutettava, esteetön ja tasa-arvoinen olohuone imatralaisille. Kirjaston palveluajat säilyvät nykyisinä (ma–ke 12–18, to–pe 10–16), mutta kirjaston käyttöaika kolminkertaistuu. Tarvittavan tekniikan valmistuttua otetaan käyttöön mahdollisuus asioida kirjastossa myös palveluajan ulkopuolella. Omatoimiaika tulee olemaan päivittäin klo 7–21, joten kirjasto on käytettävissä myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä.
Tuoreen ja päivittyvän kokoelman lisäksi kirjasto tarjoaa tilaa tapahtumille, työskentelyyn ja pienryhmien kokoontumiseen. Tapahtumat ja toiminta kirjastossa syntyvät kaupungin henkilökunnan ja Eksoten ohjaajan yhteistyönä sekä asiakkaiden aktiivisuuden mukaan. Nuoriso-ohjaaja päivystää kirjastossa viikoittain. Kirjasto on kaiken ikäisiä kaupunkilaisia varten. Myös talon asukkaat, heidän läheisensä, yhdistykset, järjestöt, päiväkoti-, koululais- ja opiskelijaryhmät sekä muut ideoivasta yhteistyöstä kiinnostuneet tahot ja asiantuntijat ovat tervetulleita tuottamaan toimintaa yhteisölliseen kohtaamispaikkaan. Senioritalon asukkaille on mukava etu, että he voivat kulkea kirjastoon sisätilojen kautta, olkoon ulkona helle, ukkossade tai paukkupakkanen.
Mitran omistamassa kiinteistössä on ikäihmisille tarkoitettuja yksiöitä ja pieniä kaksioita yhteensä 42. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tuottaa talossa ohjatun senioriasumisen toimintaa 21 asunnon asukkaille. Ohjattu senioriasuminen on Eksoten valitsemien asukkaiden itsenäistä vuokra-asumista omassa asunnossa. Ohjatun senioriasumisen toiminnassa tavoitteena on asukkaan omien voimavarojen, arjen hyvinvoinnin ja elämänlaadun tukeminen. Arkipäivisin maanantaista perjantaille ohjatun senioriasumisen asukkaiden kanssa työskentelee terveydenhuoltoalan koulutuksen saanut ohjaaja, joka on asukkaille arjen tukena ja yhteisöllisen toiminnan järjestäjänä Eksoten palkkaamana. Asukas ostaa itselleen ohjatussa senioriasumisessa tarvittaessa toimintakykynsä ja palvelutarpeensa mukaisia kotihoidon palveluja ja muita tukipalveluja. Ohjatun senioriasumisen lisäksi rakennuksessa on 21 ikäihmisille suunnattua tavallista vuokra-asuntoa. Uudisrakennuksen ensimmäisessä kerroksessa on myös Ruokolahti-Vuoksenniska- kotihoitoalueen Vuoksenniskan tiimin toimistotilat.
Lisätietoja:
Kirjastopalvelut
Marja Huuhtanen, kirjasto- ja museopalveluiden tiimivastaava
marja.huuhtanenimatra.fi (marja[dot]huuhtanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 6600
Eksoten ohjattu senioriasuminen
Kaija Ruskeepää, muutoskoordinaattori
kaija.ruskeepaaeksote.fi (kaija[dot]ruskeepaa[at]eksote[dot]fi), p. 040 487 9376
Eksoten Ruokolahti–Vuoksenniskan kotihoito
Taina Miesperä, toimintayksikön esimies
taina.miesperaeksote.fi (taina[dot]miespera[at]eksote[dot]fi) , p. 040 651 1868