Kuva
Iglun konsertti vuodelta 2018.

SounDomen jääiglusta tulee suurempi kuin koskaan aiemmin

Tiedote
5.1.2019 17:41
Jäisen konserttisalin rakentaminen on alkanut, avajaiset tammikuun lopulla. Myös perinnesoittimet tehdään jäädyttämällä.

Imatran Varpasaareen nousee konserttisalina toimiva iso jääiglu. Se on suurempi kuin koskaan aiemmin. Yleisöä jäiseen konserttisaliin mahtuu jatkossa 50.

─ Iglusta tulee valtavan korkea, noin 5,5 metriä. Se on halkaisijaltaan 11 metriä. Aiemmat iglumme ovat olleet kahdeksan metriä halkaisijaltaan, ja neljä metriä korkeita, yksi rakentamisesta vastaava Juuso Partanen kertoo.

Hän, Jere Nuppola ja Toni Kainulainen ovat SounDomen kantavia voimia.

Iglussa tullaan järjestämään konsertteja, joissa myös soittimet on rakennettu jäästä.

─ Soittimet ovat tyyliltään hyvin vanhoja. Niitä ovat esimerkiksi udu, marimba ja tidgeridoo. Tänä vuonna kokeilemme myös sellon tekemistä jäästä.

Ensimmäinen konsertti ja samalla iglun avajaiset on tarkoitus pitää 24.1. Värikkäillä valotehosteilla sävytettyjä konsertteja esitetään joka viikko torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin aina maaliskuun puoliväliin asti, mikäli säät sallivat.

 Isompaa iglua varten SounDomen väki on luonut uuden muotin.

─ Siihen meni kilometrin verran teippiä, Partanen nauraa.

Vesi jäädyttämiseen otetaan Vuoksesta. Osa jäästä otetaan luonnonjärvistä. Nyt haasteeksi on noussut se, että jäälle on viime päivinä kertynyt vettä.

 Imatran kaupunki tukee jääiglun rakentamista ja konsertteja 25 000 eurolla.

─ Olemme todella tyytyväisiä kaupungin avustukseen. Pystymme sen avulla työllistämään kaksi ihmistä. Työllistämme myös paikallisia muusikoita. Myös konserttilippujen hintaa voitiin alentaa hiukan.

Soittajia on orkesterissa seitsemän. Aikaisempina vuosina tapahtuma tehtiin pelkästään talkoovoimin.

─ Kaupunki halusi tukea tätä huikeaa jääiglua ja konserttisarjaa, koska kaupungin tapahtumatarjontaa tulee laajentaa myös talviajalle. SounDomen idea on hienoa ja hyvin omaperäinen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen perustelee avustusta.

Tapahtuman laajenemisen vuoksi Partanen ja Nuppola ovat perustaneet SounDome-yhdistyksen.

 

Katso videoita aiemman vuoden konserteista täältä

 

Lisätietoja:

SounDome-yhdistys Juuso Partanen (pj.) 0407065584 tai Jere Nuppola (talousvastaava) 0407589371 / soundome.imatraatgmail.com

 

 

 

 

 

SounDomen jääilgun konsertit

  • Konsertit järjestetään 24.1. alkaen to-la klo 18.30.
  • Soittimet tehty jäästä, soittajina ammattimuusikoita.
  • Konsertteja järjestetään maaliskuun puolivälin asti, jos säät sallivat.
  • Konsertit ovat väliajallisia.
  • Kesto 45 minuuttia.
  • Lippujen hinta 17 € aikuinen ja lapset 10 €.