Kuva: 
KIPA:n työntekijät aloittivat tarrojen liimaamisen puistoalueille viime viikolla.

Imatralla otetaan käyttöön koirankakkaroskis –kampanjan tarrat

Kaupungin roskiksiin saa nyt tiputtaa koirankakkapussin. Tarrojen tarkoituksena on pitää luonto puhtaana.

Järjestyslaki sanoo, että koirankakat on korjattava pois taajama-alueiden hoidetuilta alueilta, esimerkiksi leikattavilta nurmikoilta, kertoo kaupungin puutarhuri Erika Luhtanen. Tähän saakka puistoroskiksiin on saanut vapaasti siivota koiran jätöksiä, mutta nyt roskikset ovat erikseen merkitty.

Nyt yksityishenkilötkin voivat osallistua kampanjaan. Kaupungintalon asiakaspalvelusta koirankakkaroskiksen tarroja saa hakea heti tänään. Roskistarrojen idea piilee siinä, että yksityishenkilöt voivat tarran avulla viestiä koiranulkoiluttajille että heidän talonsa roskis on koirankakalle tarkoitettu. Taloyhtiöiden pihojen roskiksiin ei saa laittaa tarroja itsenäisesti ilman taloyhtiön hallituksen suostumusta.

Kampanjan nettisivuilta löytyy kartta, johon voi lisätä oman tarralla merkatun roskiksensa. Näin ulkoiluttajat näkevät, missä kannattaisi esimerkiksi lenkkeillä.

Imatran kaupungin puistoroskiksiin tarrat ilmestyvät myös lähipäivinä. Imatralla on paljon alueita, joista koirankakkoja ei tarvitse siivota pois, joten on hyvä että aloitamme kampanjan puistoalueilla, Luhtanen toteaa.

Kevät olisi ollut tietysti hyvä aika kampanjalle, kun silloin tämä aihe on yleensä pinnalla mutta onneksi nyt saatiin lähdettyä mukaan, Luhtanen kommentoi.

Lue lisää