Kuva
Uusi palvelutalo nousee kansallismaiseman kupeeseen, keskustan läheisyyteen.

Attendo rakennuttaa Volttikujalle senioreiden palvelutalon

Tiedote
4.6.2018 15:20
Hanke käynnistää alueen laajemman kehittämisen.

Attendo Oy on käynnistämässä uudisrakennushanketta Imatralla. Yhtiö aikoo rakennuttaa Volttikujalle, keskustan kupeeseen 80 paikkaisen senioreiden palvelutalon.

― Tähän kiinteistöön tulee asuntoja ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville sekä asuntoja tukiasumiseen. Tukiasumisen asiakkaille tarjotaan ateria-,  siivous- ja kodinhoidonpalveluja, Attendon ikäihmisten palvelujen myyntipäällikkö Alex Gullichsen kertoo.

Tontin varausta käsitellään tänään ylimääräisenä asiana Imatran kaupunginhallituksessa. Tontin varaajana toimii Imatran YH-Rakennuttaja, jonka kanssa Attendo tekee yhteistyötä.

YH käynnistää työt tontilla välittömästi, mikäli kaupunginhallitus antaa tontin luovutukselle siunauksensa.

― Aloitamme tontin raivauksella ja maaperän tutkimuksilla. YH-Rakennuttaja Oy:n toimitusjohtaja Lassi Nurmi kertoo.

Gullichsen toivoo, että rakentamaan päästään heti syksyllä. Hän toivoo, että palvelutalo olisi valmis vuoden 2019 loppupuolella.

Palvelutalon rakentaminen käynnistää samalla Fortumin ja Kuparin alueen kehittämisen.

Imatran kaupunki ja Attendo ovat solmineet kaupan yhteensä yhdeksän sote-kiinteistöstä. Osa näistä kiinteistöistä on heikkokuntoisia, ja Attendo aikoo purkaa ne ja rakentaa tilalle modernit tilat.

 

 

 Lisätietoja:

Myyntipäällikkö, Attendo Alex Gullichsen, p. 044 494 2139, alex.gullichsenatattendo.fi (alex[dot]gullichsen[at]attendo[dot]fi)
Imatran YH-Rakennuttajan Oy:n toimitusjohtaja Lassi Nurmi, p. 05-2352850, lassi.nurmiatimatran-yh.fi (lassi[dot]nurmi[at]imatran-yh[dot]fi)

 

 

Katso esityslistan teksti aiheesta täältä.

 

 

 

 

Volttikuja 2

Tontin pinta-ala on 4747 m

Rakennusoikeus on 5200 + at160 kem . 

Tontin vuokranmääräytymishinta on 624.000,00 euroa. Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin. Vuokra-aika on 50 vuotta.